Kesälomamme sijoittui viime vuonna toukokuulle, joka oli aivan otollinen aika lähteä arkea pakoon Etelä-Ranskaan. Siellä oli toukokuussa jo kunnon kesä, joten vaatevarustelukin oli sen mukaista – turha raahata paksumpia paitoja tai kovin monia pitkiä housuja mukaan. Matkan kestoksi oli varattu kolme viikkoa, mutta sen tarkempia aikatauluja emme muuten olleet tehneet. Koska tuosta kesälomasta on jo vuosi aikaa, yksityiskohdat esimerkiksi kämppäreiden nimistä ja tarkemmista reiteistä ovat hataria ja kertomus onkin suuripiirteinen. Se on myös pituuden takia jaettu kahteen postaukseen, jotka löytyvät peräjälkeen.

Reissuautomme oli kovia kokemaan tuleva Nissan Vanette, jonka varustelimme hyvissä ajoin ennen lähtöä. Olimme varanneet aamulaivan Turusta Tukholmaan ja aamupalan jälkeen lähinnä vietimmekin aikamme laivalla nukkumalla. Edessä oli nimittäin pitkä reissu Ruotsin läpi Tanskaan ja siitä etelään. Ruotsiin päästyämme laitoimmekin kahvit keittymään ja pikaisen ruokakauppapysähdyksen jälkeen huristelimme yhtä kyytiä E4-tietä alas kohti Helsingborgia josta otimme ensimmäisen lautan kohti Tanskaa ja Helsingøriä. Uni alkoi kuitenkin painamaan jo kuskiakin, joten teimme pit stopin Tanskan Farøssa ja otimme muutaman tunnin torkut heräten kauniiseen auringonsarastukseen. Matka jatkui ripeällä tahdilla Tanskan läpi ja seuraavaan lauttaan, joka kulkee Rødby-Puttgarden -välillä. Saavuimme illalla Saksan Münsteriin, jossa leiriydyimme pienelle kämppärille.

 

Farøn silta Tanskassa.
Farøn silta Tanskassa.

 

Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa Saksaa pitkin alaspäin kohti Luxembourgia ja siitä edelleen ensimmäiseen varsinaiseen etappiimme Ranskassa, Cemboingiin. Tarkoituksemme oli alun perin viipyä siellä vain tovi, mutta Vanette alkoi reistailemaan ja päädyimmekin matkan jatkamisen sijaan metsästämään jarrupaloja lähimmästä isosta kaupungista, Vesoulista. Vaikka ranskan kieli sujuukin, autosanasto oli jäänyt sen verran vähäiselle opiskelulle, että sanakirjallekin tuli pitkästä aikaa käyttöä! Jarrupalojen vaihto kotona Cemboingissa ei sen sijaan mennyt ihan niin kuin Strömsössä, mutta onneksi autotuunailijanaapuri riensi apuun ja pääsimme jatkamaan matkaamme.

 

Toiset korjaa autoa, toiset kuvaa sisiliskoja.
Toiset korjaavat autoa, toiset kuvaavat sisiliskoja.

 

Lähdimme ajelemaan A6-moottoritietä pitkin Lyonin suuntaan, tarkoituksena olla jo illalla perillä Etelä-Ranskassa. Ajoitimme lähtömme kuitenkin sen verran myöhäiseksi, että yöksi oli jäätävä jo matkan varrelle. Kämppäreitä ei tietenkään moottoritien varrelta löytynyt, joten päädyimme yöpymään huoltoaseman pihassa.

 

Miribel, matkalla kohti Lyonia.
Miribelin kylä matkalla kohti Lyonia.

 

Tarpeeksi etelässä kuitenkin olimme, joten aamulla ei ollut enää pitkä matka Orangeen, jossa kävimme tutustumassa Théâtre antique d’Orangeen, eli roomanaikaiseen amfiteatteriin. On uskomatonta, että jo niinkin ”lähellä” kuin Ranskassa pääsee tutustumaan esihistoriaan; Orangenkin kaupunki rakennettiin jo vuosikymmeniä ennen ajanlaskua, amfiteatteri 1. vuosisadalla. Yksityiskohtana amfiteatterista jäi erityisesti mieleen sen akustiikka, joka vielä tänäkin päivänä toimii varmasti yhtä hyvin kuin 2000 vuotta sitten. Nykyään teatteri toimii turistinähtävyytenä ja kuuluu UNESCOn maailmanperintökohteisiin, yhtenä maailman merkittävimmistä tähän päivään asti säilyneistä amfiteattereista. Siellä järjestetään yhä edelleen musikaaleja ja konsertteja.

 

Théâtre Antique d'Orange, antiikinaikainen amfiteatteri.
Théâtre antique d’Orange, antiikinaikainen amfiteatteri.

 

Orangesta matkamme jatkui niin ikään vanhaan kaupunkiin, Avignoniin. Kaupunkia ympäröivät korkeat muurit ja aikamme parkkipaikkaa muurien sisältä etsiessämme päädyimme lopulta jättämään auton hieman kauemmas bussiparkkiin. Ilmaiset bussit sukkuloivat parkkialueen ja Avignonin muurien ympäröivää aluetta lyhyin väliajoin. Avignonissa tutustumisemme kohteena oli 1300-luvulla rakennettu Palais des Papes, eli paavien palatsi. Tuolloin tämä massiivinen kompleksi toimi seitsemän vallassa olleen paavin asuntona, tosin se on sittemmin ehtinyt toimimaan myös Napoleonin aikaisena vankilana. Museoksi rakennuskompleksi päätyi vasta 1900-luvun alussa. Sisäänpääsy palatsiin oli maksullinen, ja ostimmekin samalla piletin myös Pont d’Avignonille, eli kuuluisalle Rhône-joen varressa sijaitsevalle Avignonin sillalle (tai pikemmin sille pätkälle, joka siitä oli jäljellä). Kuuman kesäsään vallitessa muutama tunti viileässä Palais des Papesissa kierähti nopeasti. Avignonin sillalla kävimme räpsimässä muutaman kuvan ja yritimme tapailla tunnettua ranskalaista, sillasta kertovaa lastenlaulua. Koulun ranskantunneista oli jo kuitenkin sen verran vierähtänyt aikaa, että ei se laulu palautunut mieleen ennen kuin vasta Youtubesta kuunneltuna.

 

Avignon paavien palatsista kuvattuna.
Avignon paavien palatsin ikkunasta kuvattuna.

 

Paavien palatsin sisäpihaa.
Paavien palatsin sisäpihaa.

 

Sur le pont d'Avignon... Avignonin silta.
Sur le pont d’Avignon… Avignonin silta.

 

Vietettyämme yön kämppärillä pääsimme vihdoin Provenceen meren äärelle Camarguen pääkaupunkiin, Saintes-Maries-de-la-Meriin. Idylliseen kaupunkiin (joka on inspiroinut mm. Van Goghia) johti tie Camarguen kosteikkoalueen läpi, jossa pääsimme bongaamaan flamingojakin. Camarguen alue onkin kuuluisa niin runsaasta lintupopulaatiostaan, kuin suolasta, hevosista ja häristä.

 

Camargue, matkalla Saintes-Maries-de-la-Meriin.
Camargue, matkalla Saintes-Maries-de-la-Meriin.

 

Saintes-Maries-de-la-Mer Välimeren rannalla.
Saintes-Maries-de-la-Mer Välimeren rannalla.

 

Saintes-Maries-de-la-Merissä piipahdimme torilla, mutta parin tuhannen asukkaan kaupunki oli nopeasti nähty. Kuriositeettina kaupungista kuitenkin mainittakoon, että kaupunki on saanut nimensä kolmen Marian mukaan, jotka tarinan mukaan ensimmäisinä todistivat Jeesuksen ylösnousemista. He seilasivat (tai haaksirikkoutuivat) tänne Ranskan rantakaupunkiin, ja siksi ennen Nôtre-Dame-de-la-Merinä tunnettu kaupunki vaihtoi 1800-nimensä näiden kolmen naisen kunniaksi. Nykypäivänä kaupunki on romanien suosittu pyhiinvaelluskohde. He eivät kuitenkaan matkaa palvomaan kolmea Mariaa, vaan heidän palvelijaansa, tummahipiäistä Saraa.

Me emme kuitenkaan tällä kertaa olleet pyhiinvaelluksella, vaan oma matkamme jatkui seuraavaksi kohti Nîmesin antiikinaikaista kaupunkia. Yhtälailla kuin koko Etelä-Ranska, myös Nîmes on historiallisesti ja kulttuurellisesti tärkeä kohde. Sieltä nimittän löytyy Ranskan oma Colosseum, Arènes de Nîmes. Kyseessä on Rooman keisari Augustuksen aikoihin, vuonna 70 jKr. rakennettu areena, joka yhä edelleen on käytössä muun muassa härkätaisteluissa ja konserteissa. Nîmesin keskustasta löytyy lisää viittauksia Roomaan, nimittäin Maison Carrée. Sen rakennutti vuonna 19 eaa. sama henkilö, joka on vastuussa myöskin Rooman Pantheonin synnystä. Maison Carréen ja areenaan voi ostaa yhteislipun, jolla pääsee ihastelemaan kummankin historiaa. Maison Carréen tutustumiskäyntiin kuuluu myöskin lyhytelokuvanäytös kaupungin ja Rooman valtakunnan historiasta. Näytöksiä on noin puolen tunnin välein, ja se ne kuuluvat lipun hintaan.

 

Nîmesin areena.
Nîmesin areena.

 

Maison Carrée Nîmesin ydinkeskustassa.
Maison Carrée Nîmesin ydinkeskustassa.

 

Antiikinaikaista taidetta Maison Carréen katossa.
Antiikinaikaista taidetta Maison Carréen katossa.

 

Pakollisten (ja vaikuttavien!) turistinähtävyyksien jälkeen matkamme jatkui viimein Provencesta Languedoc-Roussillonin departementtiin. Aikeenamme oli viettää pari päivää rauhassa Leucatessa Välimeren rannalla. Kämppäriltämme olikin rannalle vain muutama sata metriä, ja koska ranskalaisille kesä ei ollut vielä alkanut (vaikkakin lämpötila huiteli jo lähemmäs kolmeakymmentä), sai rannalla aika rauhassa keskenään ottaa aurinkoa. Leucate on rantalomakohde Espanjan liepeillä, ja varsinkin kesän sesonkiaikaan turistien suosiossa. Kesäasuntoja ja –huviloita riittää, kuin myös kämppäreitä. Erityisesti surffailu vetää turisteja puoleensa, sillä Leucatessa tuulee! Meilläkin oli pariin otteeseen ongelmia terassikatoksen kanssa, kun tuuli sitä yritti sinnikkäästi viedä mukanaan.

 

Port-Leucaten luksuspaatteja ihastelemassa.
Port-Leucaten luksuspaatteja ihastelemassa.

 

Leucaten rannalla oli vielä toukokuussa rauhallista, uimavalvojatkaan eivät vielä olleet kesätöissä.
Leucaten rannalla oli vielä toukokuussa rauhallista, uimavalvojatkaan eivät vielä olleet kesätöissä.

 

Muutaman kilometrin päästä Leucatesta löytyy Rivesaltesin ostoskeskus, joka meillekin tuli hyvin tutuksi. Reissuillamme käymme lähes päivittäin ruokaostoksilla, ensinnäkin sen takia, ettei silloisen retkeilyautomme jääkaappiin mahdu monen päivän edestä ruokaa, ja toisekseen siksi, että ranskalaisissa ruokakaupoissa nyt vain on niin hauskaa pyöriä ja tutkia tarjontaa. Pyrimme ostamaan paikallisia ruokia ja juomia, sekä tietenkin omia ranskalaisia suosikkejamme, joita ei Suomesta saa.