Olimme jo kauan haaveilleet matkasta Lontooseen ja vihdoin maaliskuussa suuntasimme muutamaksi päiväksi yhteen Euroopan isoimmista kaupungeista. Kummallekin Lontoo oli jo tuttu paikka, mutta aina sinne palaa mielellään, sillä tekemistä siellä riittää!

Norwegianilta löysimme edulliset lennot, eikä hotellikaan kaikkia rahojamme syönyt. Lontoosta on kovin vaikeaa etsiä vähänkin säädyllisempää budjettihotellia, sillä majoittumisen hinta siellä on korkea. Meidän hotellimme, Howard Winchester Hotel, sijaitsi hyvien kulkuyhteyksien päässä St. Pancrasin ja King’s Crossin aseman kupeessa. Sijainti olikin hotellin valitsemisessa se ykköskriteeri, mutta olisi toki ollut kiva, jos hotellin seinät eivät olisi olleet paperia tai vessassa edes olisi ollut kunnollinen ovi (tyydyimme silti liukuoveen, joka ei ihan kiinni asti jaksanut liukua). Nuo ovat kuitenkin pieniä murheita, sillä hotellissa ei ole tarkoituskaan kuin vain nukkua.

Liikkumiseen Lontoossa kannattaa panostaa yhden Oyster-kortin verran, johon voi sitten tarvittaessa ladata lisää rahaa. Kyseinen kortti käy niin busseissa, metroissa kuin Thamesilla kulkevilla matkustaja-aluksillakin ja on huomattavasti helpompaa käyttää kuin erilliset liput. Poikkeus kuitenkin vahvistaa säännön, joten lentokentältä keskustaan kulkiessa kannattaa ostaa erillinen junalippu (ja mielellään heti edestakainen, silläkin säästää).

Ensimmäisenä päivänä heräsimme varhain aamupalalle, joka kuului hotellin hintaan. Brittiläiseen tapaan tarjolla oli pekonia, munia, papuja ja paahtoleipää marmeladin kera. Ensimmäisen päivän jälkeen tajusimme olla ottamatta aamupalaan myöskin kuuluvaa bratwurstia, joka lähinnä muistutti makkaran näköistä kumipalaa. Saimme kuitenkin tarpeemme tyydytettyä ja suuntasimmekin suorinta tietä Camdeniin.

 

Camden Townin arkkitehtuuria.
Camden Townin arkkitehtuuria.

 

Camden Town.

Camden Town on henkeen ja vereen alternatiivisesti ja underground-tyylisesti pukeutuvien mekka. Siellä on melkoinen vaate- ja asustetarjonta niin hipeille kuin gooteillekin, tosin yhä enenevässä määrin perinteiset turistikaupat ovat jyränneet alleen pienimmät erikoisputiikit (tai sitten niistä vain on ollut ylitarjontaa). Me emme kuitenkaan olleet tulleet Camdeniin vaatteiden, vaan ruoan perässä. Camden nimittäin on myös tunnettu street foodista, eli katukeittiöistään, joiden kirjo ulottui niin etiopialaisesta keittiöstä perulaiseen, kuin amerikkalaisesta malesialaiseenkin. Pyörimmekin hyvän tovin herkullisten tuoksujen lumoissa ja napsimme jokaiselta mahdolliselta kokilta maistiaisia. Valintamme kohdistui lopulta intialaiseen keittiöön, joka kyllä vei kielenkin mennessään. Ennen paluuta Lontoon keskustaan käväisimme vielä Brewdogin pubissa maistelemassa oluita ja pohtimassa Brewdogin osakkeiden ostamista (hyvästä pr-kampanjoinnista huolimatta emme kuitenkaan rahojamme niihin laittaneet).

Tarpeeksi aikaa Camdenissa pyörittyämme piipahdimme hotellilla ja suuntasimme kohti keskustaa, sillä meillä olimme varanneet teatteriliput jo Suomesta käsin The Book of Mormon –musikaaliin. Kyseinen musikaali oli West Endissä ehtinyt pyöriä jo muutaman vuoden ja käsillä olivatkin viimeiset näytökset. Musikaali on animaatiosarja South Parkin tekijöiden käsialaa, joten huumori oli paikka paikoin alatyylistä ja jopa provosoivaa. Kukkahattutädeille The Book of Mormon ei siis välttämättä soveltuisi, mutta meitä huumori nauratti ja nautimme musikaalista! Näyttelijäsuoritukset olivat mahtavia ja pienessä Prince Walesin teatterissa tunnelmakin oli lämmin. Olimme satsanneet lipun hintoihin ja hankkineet ensimmäisen rivin paikat yläkerrasta, joten mitään ei mennyt ohitse.

 

Hetki ennen näytöstä, kun kuvia vielä uskalsi ottaa.
Hetki ennen näytöstä, kun kuvia vielä uskalsi (salaa) ottaa.

 

Teatterinäytöksen jälkeen suuntasimme vielä illalliselle Chinatowniin ja kävimme tutkimassa aasialaisten kauppojen tarjontaa. Ostettavaahan niissä olisi riittänyt, mutta matkalaukkujen koko oli rajallinen eikä meillä kyllä totta puhuen suurimmasta osasta elintarvikkeiden sisällöstä ollut hajuakaan. Jotain piti kuitenkin hankkia, joten ostimme riisikulhot ja lusikat, aasialaisen ruoan ystäviä kun olemme.

Seuraavana aamuna aamupalalla kummastelimme työntekijöiden jatkuvaa kännykän näppäilyä ja arvostelimme huonoa työmoraalia. Karmea syy tuolle käytökselle kuitenkin tuli pian selville – Brysselissä oli tehty terroristi-isku. Koska sieltä on suora yhteys junalla Lontooseen, näkyi tuo isku myös siis Lontoon turvallisuusvalvonnassa. Kaupungin hälytystilaa nostettiin, St. Pancrasin asemaa valvottiin tarkemmin ja poliisipartioita lisättiin kaduille.

Me emme kuitenkaan päivällä keskustaan menneet, vaan lähdimme sivistämään itseämme Lontoon luonnontieteellisen museoon, NHM:ään. Jälkiviisaina tietenkin totesimme, että museon vierailu olisi kannattanut ajoittaa iltapäivää, kun koululaiset olisivat jo kotonaan. Nyt suurin osa jonotuksesta meni siihen, että sadat lapset rynnivät museoon etäkoulupäivän viettoon. Onneksi NHM on kuitenkin niin valtavan kokoinen, että sinne koululaisten lisäksi myös muutama sata turistia sulautuu hyvin sekaan. Sisäänpääsy on ilmainen, joten pieni jonotuskaan ei siinä mielessä masenna.

 

National History Museumin sisäänkäynti.
National History Museumin sisäänkäynti.

 

Elefantit ja valaat sulassa sovussa.
Elefantit ja valaat sulassa sovussa.

 

NHM tarjoaa kaikille vähänkään luonnontieteistä kiinnostuneelle laajan kattauksen niin dinosauruksista, kivistä kuin avaruudesta ja luonnonilmiöistäkin. Tietoa riittää kuitenkin niin paljon, että siitä jopa saa yliannostuksen. Meille kävi juuri näin, ja parin tunnin vierailun jälkeen lähinnä kuljimme salista toiseen vain tarjontaa katsellen ja sen kummemmin infotekstejä lukematta. Miinuksena sanottakoon vielä, että NHM on jo parhaat päivänsä nähnyt ja teknologia siellä oli auttamattomasti vanhentunutta. Se, mikä toimi parikymmentä vuotta sitten, ei nykypäivänä enää herätä mitään mielenkiintoa. Aikaa museossa saa kuitenkin kulumaan tuntikausia, ja mekin luovutimme noin viiden tunnin jälkeen ja suuntasimme kohti muita nähtävyyksiä.

Otimme metron Big Benille ja hyppäsimme Thamesilla kulkevaan ”vesimetroon” Westminsterin pysäkiltä. Päätimme matkustaa Greenwichiin, jonne venematka kesti toista tuntia. Matka kuitenkin kului nopeasti, sillä saimme mieleenpainuvan selostuksen omaperäiseltä perämieheltämme niin silloista, kirkoista kuin Thamesin varrella sijaitsevista juottoloistakin.

 

Tower of London.
Tower of London.

 

GMT (Greenwich Mean Time) on varmaankin useimmille tuttu käsite, ja tuo kellonaika säädetäänkin juurikin Greenwichin kuninkaallisessa observatoriossa, jossa mekin vierailimme. Greenwich on myöskin tunnettu merihistoriastaan, ja satamassa säilytettiinkin telakalla kuuluisaa Cutty Sark –purjelaivaa. Saimme pari tuntia kulumaan Greenwichissä nopeasti ja lähdimmekin viimeisellä matkustajaveneellä takaisin kohti Westminsteriä.

 

Lontoon maisemia Greenwich Parkin kukkulalta.
Lontoon maisemia Greenwich Parkin kukkulalta.

 

Täsmälleen tarkka aika.
Pituuspiirejä ja aikavyöhykkeitä.

 

No se legendaarinen brittiläinen puhelinkoppi.
No se legendaarinen brittiläinen puhelinkoppi Greenwichissä.

 

Koska iltaa oli vielä jäljellä, halusimme vielä saada jotain Lontoosta irti, joten suuntasimmekin kohti London Eyeta. Päivällä tuo maailmanpyörä on täynnä turisteja ja jonotusajatkin laitteeseen ovat pitkiä (jonotusaidoista päätellen), mutta illansuussa pääsimme maailmanpyörään vain muutaman minuutin jonotuksella.

 

London Eyessä maisemia ihastelemassa.
London Eyessä maisemia ihastelemassa, Big Ben häämöttää taustalla.

 

Yhteen kapseliin mahtui montakin kävijää, ja kaupungin pystyi näkemään joka suunnasta helposti. 135 metrin korkeudella London Eyesta sai kuvan, kuinka massiivinen Suur-Lontoo onkaan. Pimeällä kaupungin valot ulottuivat silmänkantamattomiin. Nähtävyytenä ei London Eyeta ehkä ihan voi Eiffeliin tai Empire State Buildingiin verrata, mutta kokemuksena se oli silti loistava päätös reissullemme.