Viikon paikollamme oltua oli vihdoin aika jatkaa matkaa vanhaan tuttuun tapaan autoillen ja eteenpäin liikkuen. Ranskaa tosiaan piiskasivat sateet, joten sen verran tarkkailimme säätiedotuksia, että vältimme (suurimmaksi osin) sadepilvet. Tällöin paras oli siis pysytellä Välimeren rannalla, ja päätimmekin suunnata tuttuun kohteeseen, Leucateen. Emme kuitenkaan halunneet ajaa suoraan sinne, vaan päätimme tehdä pit stopin keskivaiheille, Camarguen suoalueelle (jossa sielläkin olimme jo monet kerrat pyörineet).

 

Häkellyttävä laventelipelto loistossaan Aimarguessa.
Häkellyttävä laventelipelto loistossaan Aimarguessa.

 

Etelä-Ranska on täynnä historian havinaa, joten nähtävää siellä riittää valtavasti. Ei juurikaan ole kyliä, jonne roomalaiset eivät olisi aikoinaan vaeltaneet ja jälkiään jättäneet. Mekin ajoimme muun muassa pitkät pätkät Via Domitiaa (tai pikemminkin sen päälle rakennettua moottoritietä), joten samoja polkuja ovat tallanneet gallialaiset jo reippaasti yli 2000 sitten. Arkkitehtuurikin etelässä poikkeaa täysin muusta Ranskasta, ja tunnelma siellä on leppoisampi – tosin liikenne ei. Välimerellinen Ranska, etenkin Languedoc-Roussillonin seutu, kuuluukin suosikkialueisiimme, jonne lähestulkoon joka matkallamme suuntaamme.

Viime kesänä pyöriessämmekin Camarguessa, ajoimme jo Aigues-Mortesin ohi ja kylä jäi muureistaan mieleen. Auringon paahtaessa olikin hyvä pitää tauko ajamisesta ja piipahtaa muurien sisälle. Aigues-Mortes sijaitsee Petite-Camarguesin alueella Nîmesin ja Montpellierin välissä, joten sinne on helppo piipahtaa kaupunkilomaltakin päiväksi. Kylän kerrotaan saaneen alkunsa jo ennen ajanlaskua, mutta tärkeä siitä tuli vasta 1200-luvulla ristiretkien myötä ja sen toimiessa ainoana satamana Välimerelle. Samoihin aikoihin silloinen kuningas Ludvig IX (joka myös oli ristiretkistä vastuussa) rakennutti Aigues-Mortesin kylän ympärille linnoituksen, joka tähän päivään asti on säilynyt entisellään.

 

Aigues-Mortesin linnoitus ulkopuolelta.
Aigues-Mortesin linnoitus ulkopuolelta.

 

Aigues-Mortes oli aikoinaan Ranskan ainoa satama.
Aigues-Mortes oli aikoinaan Ranskan ainoa satama, mutta ajan saatossa kaupunki on kuihtunut ja vesi vetäytynyt.

 

Linnoitus pääasiallisesti suojasi kylää, mutta se toimi myös vankilana, jossa katoliset pitivät protestantteja vankeina. Kuulusin vanki lienee Marie Durand, joka eli 38 vuotta vangittuna Tour de Constancessa muiden protestanttinaisten kanssa. Marien kirjoitusta on vielä muurin seinillä näkyvissä. Myöskin katolisten ja protestanttien käymiä sodanjälkiä näkyy muurin ulkoseinillä.

 

1000 vuotta vanha käymälä linnoituksessa.
1000 vuotta vanha käymälä, josta jätteet tippuivat suoraan alas vallihautaan.

 

Gargoyleja.
Muurista pilkistäviä gargoyleja.

 

Aigues-Mortes
Taustalla sijaitsevien muurien takana siintävät suolavuoret.

 

Kylän pääportti taustalla.
Kylän pääportti taustalla.

 

Linnoitukseen oli 7,5 euron sisäänpääsymaksu, mutta alle 26-vuotiaat EU-kansalaiset pääsivät sisälle ilmaiseksi. Jos olisimme olleet viekkaampia, olisimme siis välttyneet tuolta maksulta. Moniin Ranskan historiallisiin kohteisiin on muutoinkin ilmainen sisäänpääsy joko alle 18- tai 26-vuotiailta. Vierailu oli kuitenkin rahan arvoinen, sillä parisen tuntia meillä meni ilman opastustakin noin parin kilometrin pituiseen kierrokseen.

 

image

Taidetta suolasta. Merisuola on ollut jo vuosituhansia tärkeä elinkeino Aigues-Mortesille.
Taidetta suolasta. Merisuola, eli valkoinen kulta, on ollut jo vuosituhansia tärkeä elinkeino Aigues-Mortesille.

 

Koska saimmekin vietettyä pidemmän aikaa Aigues-Mortesissa, päätimme etsiä kämppärin lähistöltä ehtiäksemme sellaiseen ajoissa. Kylän ympärillä sijaitsi useita, hulppeitakin kämppäreitä, mutta me ajelimme Carnonin kylään Montpellierin lentokentän läheisyyteen. Kämppäri oli suhteellisen edullinen, ja sen sijainti lentokentän ja meren vieressä oli loistava! Päivän päätteeksi menimmekin rannalle ja illan pimetessä ihailimme lentokoneita.

 

Carnon oli tuulinen paikka.
Carnon oli tuulinen paikka.

 

Seuraavana päivänä aamupatongit syötyämme oli aika suunnata kohti tuttua Leucatea, mutta sitä ennen kävimme vielä ostoksilla Rivesaltesissa ja pikavisiitillä Fitoun ”linnassa”. Keskiaikaiseen linnaan johdatti monta kylttiä ja mekin oletimme tutustuvamme upeaan vanhaan rakennukseen, mutta todellisuus oli jotain aivan muuta. Linnassa sijaitsikin ylihinnoiteltu boheemikahvila/ravintola, jonka taiteellinen omistaja asui itsekin linnassa. Keskiaikaisten taiteiden sijaan saimmekin ihastella boheemia taidetta ja istua kirppuisilla tuoleilla. Ainoa hyvä asia tuolla vierailullamme olikin sitten maisemat…

 

Keskiaikaisuus oli tästä linnasta kaukana.
Keskiaikaisuus oli tästä linnasta kaukana.

 

Cap Leucaten niemi.
Leucaten niemi.

 

Fitoussa kannattaa tutustua vain viineihin.
Fitoussa kannattaa tutustua viineihin.

 

Leucatessa valitsimmekin kämppärin sijaan Aire de camping-carin, eli matkaparkin. Yö meren rannalla maksoi vain noin 14 euroa. Vieressä sijaitseva munisipaali ei tosin olisi ollut montaa euroa kalliimpi, mutta merinäköala vei tällä(kin) kertaa voiton.

 

Aire de camping car.
Aire de camping-car.

 

Näkymät auton ikkunasta Leucate Plagella.
Näkymät auton ikkunasta Leucate Plagella.

 

Leucaten rantaa.
Leucaten rantaa.

 

Leucate oli vielä tähän aikaan hiljainen kylä, eikä siellä paikallisia asukkaitakaan ole kuin muutama tuhat. Monet ranta-asunnot olivat tyhjillään, eivätkä turistikaupatkaan olleet vielä aloittaneet sesonkiaan. Heinäkuussa tilanne onkin aivan toinen… Leucaten tuulinen niemi on kuitenkin hyvä lomakohde vesiurheilua harrastaville, joita siellä täällä näkikin surffailevan. Huono puoli tuulisessa rannassa oli tosin se, että hiekkaa tuli puuskina, eikä auringonotosta ilman tuulensuojaa oikein tullut mitään. Rauhallinen kylä oli kuitenkin mieleemme, etenkin Nizzan ihmispaljouden jälkeen.