On taas aika palata matkan pariin ja jatkaa siitä, mihin viimeksi jäimme. Olimme saaneet nauttia Espanjan auringosta pari päivää, joten oli aika suunnata pikkuhiljaa kohti pohjoista. Suomi tulikin kivasti mieleen, kun Andorraan päästyämme kohtasimme maassa lunta ja jouduimme räntäsateeseen – kesäkuussa. Reittivalintamme Andorraan oli kuitenkin upea, ja kamera sai olla valmiudessa jatkuvasti maata lähestyessämme.

 

image

image

Vuoristomaisemaa matkalla Andorraan.
Vuoristomaisemaa matkalla Andorraan.

 

Koska Andorra oli meille jo tuttu paikka, emme ajatelleet viettää maassa sen kummemmin aikaa. Otimmekin suoraan määränpääksi Ranskan rajalla olevan Pas de la Casan kylän ja suoritimme siellä pakolliset verovapaat shoppailut. Kaupunki on ennen kaikkea tunnettu hiihtolomakohde, ja kesäkuussa lämpötilakin tosiaan muistutti siitä – plussan puolella oltiin vain muutaman asteen verran, joten aamuiset hellevaatteet sai vaihtaa lennosta lämpimämpiin. Olimme kuitenkin yli kahden kilometrin korkeudessa (reitti kuuluu Euroopan teiden korkeimpiin), joten oli ihan ymmärrettävää, ettei hellelukemiin asti päästy edes kesällä. Pas de la Casassa oli yllättävän hiljaista – liekö johtunut säästä vai kuukaudesta, mutta kaikki turistit eivät vielä olleet eksyneet ostoksille. Mekin siis parin tunnin päästä lähdimme jatkamaan matkaa, sillä illaksi oli tarkoitus ehtiä Carcassonneen.

 

Korkeus:
Korkeus: 2016m.

 

Kotoisa olo Andorrassa.
Kotoisa olo Andorrassa.

 

Tälläkin kertaa jouduimme pysätetyiksi pariin otteeseen, ensiksi Andorran ja Ranskan rajalla ja myöhemmin edempänä Ranskassa. Viime kerralla jouduimme kovempaankin syyniin, mutta nyt eivät ostoksemme  kuitenkaan tullimiehiä näyttäneet kiinnostavan – ranskaksi asioimisella tosin saattoi olla positiivinen vaikutus tässä asiassa. Eipä meidän parin euron Pastis-pullossa ja nougat-rasioissa paljon ihmeteltävää olisi ollutkaan…

 

Maalaismaisemaa Andorrasta poistuttaessa.
Pas de la Casan karua vuorimaisemaa.

 

Edellisellä kerralla ajoimme Pyreneitä pitkin Andorraan, mutta nyt liikkuessamme isommalla autolla päätimme pysyä lähempänä merenpintaa ja vältimme komeimmat maisemareitit (joita tosin ajoimme viime reissullamme helposti Vanetella). Heti Andorrasta lähdettyä saimme silti mutkitella muutaman kymmenen kilometriä vuoristossa ja väistää takanamme kaahaavia ranskalaisia. Yhden kerran saimme myös säikähtää toden teolla, sillä edessämme ajanut rekkakuski teki äkkijarrutuksen keskellä mutkaa, jolloin takana tullut rekka sai painaa jarrua ja torvea todenteolla. Meilläkään ei väistövaraa ollut kuin vastaantulijoiden kaistalle tai suoraan jyrkänteeltä alas. Onni onnettomuudessa, kenellekään ei käynyt mitään ja äkkijarrutuksen tehnyt kuski sai kovan läksytyksen kollegaltaan. Turvavälejä ei tosiaan ole huvin vuoksi suositeltu – harmi vain, että keski-eurooppalaiset eivät niistä tunnu välittävän.

 

reksti
Riippusilta vuorten keskellä.

 

Illan pimetessä saavuimme vihdoin perille Carcassonneen ja leiriydyimme linnoituksen lähelle matkaparkkiin. Muutaman kilometrin päässä olisi ollut toinen matkaparkki kaikkine mukavuuksineen kämppärin yhteydessä, mutta koska olisimme joutuneet seuraavana päivänä ajelemaan jälleen keskustaan linnoitukselle päästäksemme, jäimme kaupungin parkkiin. Kyseinen matkaparkki kustansi vajaa parikymmentä euroa ja sijaitsi vain vartin kävelymatkan päässä Carcassonnen kuuluisasta linnoituksesta.

 

Carcassonnen matkaparkki. Autoja ei ollut paljon, mutta saimme olla rauhassa.
Carcassonnen matkaparkki. Autoja ei ollut paljon, mutta saimme olla rauhassa.

 

Seuraavana aamuna lähdimme jo varhain tutustumaan linnoitukseen, Cité de Carcassonneen. Linnoituksen historia ulottuu Gallian keisarikunnan aikaan (260-274), joskin vasta tuhat vuotta myöhemmin sitä vahvistettiin ja se toimi Ranskan ja Aragonian kruunun rajana. 1800-luvulla Ranskan hallitus oli jo aikeissa tuhota koko linnoituksen, mutta kansan vastutuksen myötä tuhosuunnitelmat vaihtuivatkin entisöintitöihin.

 

Parituhatta vuotta vanha patsas.
Historian havinaa parituhatta vuotta vanhan patsaan muodossa.

 

tekst
Linnan sisäpiha.

 

Nykyään Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluva Carcassonne on mahtavan näköinen linnoitus kolme kilometriä pitkällä muurilla ja 52 tornilla. Linnoituksen sisällä on useita kahviloita ja ravintoloita, sekä muutama hotellikin. Kesäisin Carcassonne on yleensä tulvillaan turisteja, mutta meillä kävi tuuri, sillä saimme aika rauhassa kierrellä siellä pilvisen sään ja varhaisen kellonajan ansiosta. Carcassonne on kuitenkin tutustumisen arvoinen kaupunki, jonka mahtavuutta kuviin ei saa talletettua.

 

teksti
Linnan sisäänkäynti.

 

Muuria pitkin pääsi kiertämään koko vanhan kaupungin (ellei se sitten sattunut olemaan remontissa).

 

teksti
Carcassonne on suomalaisille tuttu lautapelinä, mutta sen historia kätkee taakseen paljon.

 

Näkymää Carcassonnen uuteen kaupunkiin.
Näkymää linnoituksen muurilta.

 

Kävimme tutustumassa yhteen Carcassonnen suosituimmista kohteista, Kreivien linnaan, mutta jätimme tällä(kin) kertaa väliin opastetun kierroksen. Sen sijaan kiertelimme linnoitusta rauhassa, tutustuen kaupungin ja linnoituksen värikkääseen historiaan. Harmiksemme osa muurista oli suljettu, joten koko vanhaa kaupunkia emme päässeet muureja pitkin kiertämään. Nähtävää ja ihasteltavaa kuitenkin riitti, aurinkoisella säällä kaupungissa olisi varmasti viihtynyt pidempäänkin. Meidän aikataulumme kuitenkin kehotti jatkamaan matkaa, joten päivän historiallisen annin jälkeen lähdimme huristelemaan kohti Atlanttia ja seuraavaa kohdetta, Pilatin dyynejä.