Olemme nyt käyneet jokaisella pidemmällä Ranskan reissullamme Atlantin puolella, sillä meri houkuttelee aina luokseen. Tälläkin kertaa siis otimme suunnan Carcassonnesta Bordeaux’n ohi kohti Arcachonin lahtea. Edellisellä kesäreissullamme vietimme yön lahden reunalla sijaitsevan Cap Ferretin niemen kärjessä, mutta nyt päätimme nauttia dyynimaisemista. Dune du Pilat sijaitsee La Teste-de-Buchin kaupungissa vain 60 kilometrin päästä Bordeux’sta. 2,7 kilometrin pituinen ja enimmillään lähes 110 metrin korkuinen dyyni on Euroopan suurin hiekkadyyni, joka ymmärrettävästi on myös suosittu turistinähtävyys. Ruuhkissa emme onneksi joutuneet seisomaan, mutta kovin soljuvaakaan liikenne tuonne rannikolle ei ollut – sesonkiaikana kannattaa siis varautua pidempäänkin jonottamiseen.

 

La Teste-de-Buchin kämppäri ja taustalla siintävä Pilatin dyyni.
La Teste-de-Buchin kämppäri ja taustalla siintävä Pilatin dyyni.

 

Kämppärin valitsimme summanmutikassa navigaattorin avustuksella ja valintamme osui aivan kohdilleen – dyynit sijaitsivat vain kivenheiton päässä autostamme, eikä yöpyminenkään ollut pariakymmentä euroa kalliimpi. Kämppäri tarjosi jos jonkinlaista ohjelmaa, ja löytyihän sieltä muun muassa uima-allas, minigolf ja tenniskenttäkin. Auton parkkiin saatuamme lähdimmekin reippailemaan kohti korkeuksia ja kipuamaan Pilatin dyyniä ylös. Dyynin alkupään kapuaminen sujui jouhevasti portaita pitkin, mutta loppupäässä portaiden loputtua alkoi kunnon urheiluosuus. Kengät täynnä sileää hiekkaa kapusimme kohti huippua, josta hiekkaa sitten jo puhalti kasvoillekin. Maisemat olivat kuitenkin hulppeat sadan metrin korkeudelta, joten nousu oli jokaisen hiekkamurun arvoinen!

 

Dyynin jyrkkyyttä ei yhdellä kuvalla pysty välittämään.
Dyynin jyrkkyyttä ei yhdellä kuvalla pysty välittämään.

 

Portaat auttoivat ensimetrien nousua dyynin huipulle.
Portaat auttoivat ensimetrien nousua dyynin huipulle.

 

Ylhäältä avautui Aquitanen havumetsämaisemaa.
Ylhäältä avautui Aquitanen havumetsämaisemaa.

 

Huipulla ei viitsinyt kauaa olla kovan tuulen mukana lentävän hiekan vuoksi.
Huipulla ei viitsinyt kauaa olla kovan tuulen mukana lentävän hiekan vuoksi.

 

teksti
Näkymä dyynin huipulta merelle päin.

 

Laskeuduimme aika pian huipulta vähän alemmas ihastelemaan maisemia ja nauttimaan matkaeväitämme, hiekan ropistessa taukoamatta selkään. Paras osuus oli kuitenkin vielä edessä, nimittäin juoksu dyyniä alas. 100 metrin kipuaminen ylöspäin hiekassa vei jo voimia, mutta matkan alaspäin juokseminen uppoavassa hiekassa oli niin hauskaa, että ylös olisi tehnyt mieli lähteä saman tien uudestaan. Meille kuitenkin yksi kerta sillä erää riitti, joten ruoka-aika kutsui ja palasimme autolle ihastelemaan dyynejä kauempaa.

Ruuanlaiton lomassa oli myös pienen autohuollon paikka. Tuulilasinpyyhkijät olivat alkaneet käyttäytyä oman tahtonsa mukaan, välillä ne pyyhkivät yli lasista niin että sulka pyyhki ilmaa lasin sivusta ja välillä taas toimivat aivan normaalisti. Koska pyyhkijänvarsissa tuntui heiluteltaessa olevan ”löysää”, vika olisi mitä todennäköisimmin pyyhijöiden vipukoneistossa. Pienen googlailun jälkeen Mikko totesi olevan viisain purkaa tuo koneisto esiin ja katsoa mistä on kyse. Suureksi yllätykseksi ja helpotukseksi vika paikantui heti ensivilkaisulla pyyhkijän moottorin ruuveihinm jolla se on kiinni autossa – tai pitäisi olla. Ne olivat kaikki löysälllä, ikään kuin joku olisi unohtanut ne alkujaankin kiristää. Toinen suuri yllätys oli pitkä siimahäntä joka pilkotti pyyhkijänmoottorin takaa, tarkemmalla tarkastelulla sieltä löytyi kokonainen hiiri kietoutuneena moottorin ympärille. Korjaus oli siis hyvin helppo, menehtynyt (ja muumioitunut) hiiri pois ja mutterit kireälle. Ei muuta kun matka jatkuu ja hyvin pyyhkii.

 

La Rochellen kaupunki oli kiehtonut Susannaa jo kauemman aikaa, joten seuraavana aamuna otimmekin sen määränpääksi. Aivain kuin monen muunkin ranskalaisen kaupungin, myös La Rochellen historia sijoittuu roomalaisaikaan, mutta erityisen tunnetuksi se on tullut satamakaupunkina, jota pitkin on kuskattu niin viiniä, suolaa kuin orjiakin. Elokuvafanit sen sijaan saattavat tuntea kaupungin Das Boot -elokuvasta, joka sijoittuu La Rochellen maisemiin.

 

La Rochellen satama-aluetta.
La Rochellessa sijaitseva Port de Minimesin pienvenesatama on Atlantin rannikon suurin.

 

Ikävä kyllä, kohtasimme jälleen tuttuun ongelmaan kaupungin keskustassa, nimittäin ison auton parkeeraamiseen. Keskusta oli autoilta suljettu ja läheisimmät parkit olivat henkilöautoille. Yhden epävirallisen isompien autojen parkin onnistuimme löytämään, muttemme kuitenkaan rohjenneet autoamme sinne jättää. Sen sijaan löysimme keskustan vieressä sijaitsevan kämppärin, ja siitä vain muutaman sadan metrin päässä ilmaisen matkaparkin. Matkaparkki olikin tulvillaan karavaanareita, ja ihmekös tuo, sillä se sijaitsi sataman ja uimarannan välissä – julkisten vessojen vieressä. Me päätimmekin merkata La Rochellen tulevalle reissulle ja lähteä tutkimaan kaupunkia sitten ensi kerralla paremmin ajan kanssa. Pikaiselta vilaukselta kaupunki kuitenkin näytti hurmaavalta.

 

Ilmainen matkaparkki vaikutti lupaavalta ja turvalliselta paikalta jättää auto.
Ilmainen matkaparkki vaikutti lupaavalta ja turvalliselta paikalta jättää auto.

 

Meillä oli kuitenkin vielä päivää jäljellä, joten suolantuotantoalueella ollessamme oli meidän lähes pakko lähteä Île de Rén saarelle, jonne pääsi suoraan La Rochellesta. Rén saaren suola on Camarguen suolan ohella tunnetuimpia ranskalaisia suoloja, josta saarikin (turismin ja ostereiden lisäksi) pitkälti saa elantonsa.

 

Saarelle johtava maksullinen silta.
Saarelle pääsi maksullista siltaa pitkin.

 

Île de Ré:hen johti maksullinen tie, joka edestakaisin kustansi meiltä 16 euroa. Talvisin hinta tipahtaa puoleen ja huippusesongin aikaan nousee muutamalla eurolla. Saarelle kuitenkin kannattaa mennä pidemmäksikin aikaa, sillä kämppäreitä löytyy saaren joka kulmalta. Polkupyörän voi vuokrata paikan päältä ja lähteä sillä kiertämään saarta ympäri, sillä idyllistä nähtävää riittää.

 

teksti
Osteriviljelmiä Rivedoux-plagella.

 

Osteriviljelmiä saarella.
Saaren mantereesta erottava tie.

 

Ajeltuamme pitkin saarta päätimme piipahtaa lounastauolle La Flottessa sijaitsevalle sisteriläisluostarin raunioille. Useastikin tuhoutuneen luostarin jäännökset ovat peräisin 1100-luvulta, ja nähtävyys oli suosittu turistien parissa. Koska Île de Ré ei suosi matkailuautoja (muualla kuin kämppäreillä), oli luostarillekin kiellettyä sillä ajaa. Me kuitenkin otimme muista lainsuojattomista mallia ja löysimme sopivan parkkipaikan puskasta kävelymatkan päästä.

 

Notre-Dame-de Rén luostarin jäännökset.
Notre-Dame-de-Rén luostarin jäännökset.

 

Luostarista muistuttivat enää vain seinät.
Luostari kuuluu Ranskan historiallisiin nähtävyyksiin.

 

La Rochelle ja Île de Ré oli meidän osalta niin pikaisesti läpikäyty, että kumpaankin palaamme vielä varmasti paremmalla ajalla. Matkamme oli kuitenkin loppusuoralla, joten siksi emme tällä kertaa ehtineet paikkoja sen enempää ihmettelemään.