Koska Ranskassa käydessä ei koskaan voi välttyä historiallisilta nähtävyyksiltä, päätimme mekin tehdä päiväretken Cemboingin ympäristöön. Päivämme kuitenkin alkoi naapurikylän Jusseyn torilta, jonne väkeä oli jo aamutuimaan kokoontunut koleasta säästä huolimatta. Torilla myytiin sitä perusmarkkinatavaraa, johon Suomessakin törmää (eli ylihintaisia ”nahka”laukkuja ja -vöitä tai parin sesongin takaisia muotivaatteita), mutta löytyi sieltä tietenkin vihanneksia, kukkia, lihaa, juustoja ja leipääkin. Ranskalaiseen tapaan kuulumiset vaihdetaan torilla niin myyjien kuin muidenkin asiakkaiden kesken, ja nopea torikäynti saattaa venähtää odotettua pidemmäksikin – me kuitenkin turisteina saimme nopeasti mitä halusimme, emmekä jääneet rupattelemaan päivän säästä.

 

Ranskalaisen kylätorin tunnelmaa.

 

Käveltyämme torin pariinkin otteeseen päästä päähän oli aika suunnata kohti teitä tuntemattomia, vailla päämäärää. Nautimme jo pelkästään pikkukylien läpi ajamisesta, jolloin matkan varrella ei juuri lehmä- ja lammaslaitumia kummempaa katseltavaa olekaan. Ranskassa on kuitenkin se kiva kuriositeetti, että lähes jokaisesta piskuisestakin kylästä löytyy, joku historiallinen monumentti tai nähtävyys, joiden kylttejä mekin sitten bongailimme.

 

1700-luvulla käytössä ollut pesula
1700-luvulla käytössä ollut pesula Montmotierissa.

 

Olimme jo ajelleet hyvän tovin kohti Vosgesin vuoristoa, kun silmiimme osui kyltti kuninkaallisesta tehtaasta. Päätimme siis mennä ottamaan selvää, minkämoinen tehdas oli kyseessä ja olikohan sinne mahdollista päästä sisällekin. Pettymys kuitenkin iski portilla, jonka ovet pysyivät tiukasti lukittuina – vierailut tehtaaseen ja sen pihapiiriin tapahtuivat vain joka toinen perjantai, joten kyseisenä tiistaina sinne ei ollut mitään asiaa. Kaiken lisäksi edellisenä viikonloppuna (jolloin olimme saapuneet) oli vietetty journées du Patrimoinea, vapaasti käännettynä Ranskan perintöpäivää, jolloin kaikki maan historialliset nähtävyydet olivat olleet yleisölle auki. No, ensi vuonnapa tiedämme varautua… Sen verran kuitenkin kyseistä kuninkaallisesta tehtaasta saimme selville, että se toimi tinatehtaana 1700-luvulta 1950-luvulle. Kylttien mukaan tehdasalueeseen kuului niin kappeleita, linnoja kuin leipomokin, joten jonkinlaista toimintaa siellä vielä tänäkin päivänä on – ainakin tiedonnälkäisille turisteille.

 

Bains-les-Bainsin kuninkaallisen tehtaan tilukset.
Bains-les-Bainsin kuninkaallisen tehtaan tilukset.

 

Meidän matkamme kuitenkin jatkui eteenpäin, joten Vittelin tienviitat nähtyämme seuraava kohde olikin selvillä. Pullovettä juoville Vittel on tuttu merkki, mutta kaikki eivät tiedäkään, että sen alkuperä on kotoisin Vittelin kaupungin lähteestä. Myös viereisen kaupungin, Contrexévillen Contrex-vedet ovat tuttuja ranskankävijöille (Contrexen vesi on vielä siitä erikoista, että se lupaa juojilleen laihtumista, sillä lähteen vesissä on diureettisia vaikutuksia…).

Parkkeerasimme automme siis Vittelin lähteille ja menimme tutkimaan tarkemmin, mistä tämä maailmankuulu vesi on kotoisin. Jo roomalaiset suosivat aikoinaan Vittelin alueen vesiä, mutta tunnetuksi ne tulivat vasta 1800-luvun puolivälissä, kun ranskalainen lakimies innostui veden hyvistä ominaisuuksista ja osti lähteen. Hän rakennutti pramean rakennuksen lähteiden päälle, jotka ovat avaamisesta asti olleet avoinna janoisille vieraille.

 

öladksflök
Grande sourcen lähteen vesi päätyy Vittelin pulloihin asti.

 

Héparin lähde, jonka magnesiumpitoinen vesi estää ummetusta.
Héparin lähde, jonka magnesiumpitoista vettä juomalla välttää ummetuksen.

 

Vettä sai juoda suoraan lähteestä, mutta pulloja sai ostaa viereisestä myymälästä 10 sentillä.
Vettä sai juoda suoraan lähteestä, mutta tyhjiä pulloja sai ostaa viereisestä myymälästä 10 sentillä.

 

Alueelta löytyy myös (hintava) kylpylä, jossa voi ottaa mineraalivesikylpyjä, sekä Parc Thermal -puisto, josta voi vaikkapa vuokrata pyörän ja ajella pitkin puistoa Contrexévillen lähteille saakka. Meille kuitenkin riitti pari hörppyä suoraan lähteestä, ja (ainakin toivon mukaan) virkeinä, terveempinä ja nuorentuneina lähdimme jatkamaan matkaamme. Olisimme käyneet Nestlén pullottamossa tutustumassa, jos se vain olisi ollut mahdollista, sillä olisihan se ollut vaihtelua tyypillisiin shamppanjamaisteluihin.

 

Vittelin kylpylä, Club Med.
Vittelin kylpylä, Club Med.

 

Parc Thermalissa saisi kauniin kesäpäivän kulumaan vaikka petankkia pelatessa.
Parc Thermalissa saisi kauniin kesäpäivän kulumaan vaikka petankkia pelatessa.

 

Meillä oli vielä hetki illalliseen aikaa, joten ennen Cemboingiin saapumista katsastimme vielä naapurikylien nähtävyydet, joista ensimmäisenä oli Cherlieun sisteriläisluostarin rauniot. Luostaria oli rakennettu 50 vuoden ajan 1100-luvulla, mutta sata vuotta myöhemmin se myytiin jollekin rahaa enemmän tarvitsevalle, tuhottiin miltei kokonaan ja myytiin rakennustarvikkeina kylän asukkaille. Nykyään kaikki, mitä luostarista oli jäljellä, oli yhden sivun kapea seinä. Ainakin Montigny-les-Cherlieun asukkaiden talot ovat vankkaa tekoa, jos nämäkin kivet ovat 1000 vuotta paikallaan pysyneet.

 

Luostari oli alkujaan 105 metriä pitkä ja 54 metriä leveä.
Luostari oli alkujaan 105 metriä pitkä ja 54 metriä leveä.

 

Luostarin ympärillä näkee paljon arkeologisia kaivauksia, jotka ovat rahojen loppuessa jääneet siistimättä.
Luostarin ympärillä näkee paljon arkeologisia kaivauksia, jotka ovat rahojen loppuessa jääneet siistimättä.

 

Meille ei kuitenkaan 1000 vuotta vanha historia riittänyt, joten kipusimme läheisen Noroy-les-Jusseyn kylän kukkulalle, sillä olimme saaneet vihiä, että siellä olisi vanhan roomalaisen leirin rippeitä. Tämän nähtävyyden jäännöksiä ei kuitenkaan ollut koskaan kaivettu sen koommin esille, mutta tarkemmalla silmällä sen löysi. Kukkulalle johti vankka tie, jota kulkemalla pääsi kylän korkeimpaan kohtaan. Sieltä taasen avautuivat näkymän kymmenien kilometrien päähän (ainakin aikoinaan, nykyään metsistöä oli vähän enemmän kuin esihistoriallisella ajalla). Emme kuitenkaan olleet ainoita leiristä kiinnostuneita, sillä metsään johti pieni polku, josta löysimme vartiotornin. Tarkemmin kävelemäämme polkua tutkittuamme huomasimmekin, että olimme kävelleet muurin päällä – nykyään se vain oli sankemman kasvillisuuden peitossa.

 

Roomalaisen leirin vartiotorni.
Roomalaisen leirin vartiotorni keskellä ei-mitään.

 

Yritimme etsiä enemmänkin tietoja tästä leiristä, mutta ainoastaan Jusseyn esite kertoi lyhyesti esihistoriallisesta monumentista kukkulalla metsän keskellä. Tarvitsisi varmaankin tiedustella Noroy-les-Jusseyn asukkailta, jos lisäinfoa haluaisi saada.

Illan jo hämärtyessä ja kaikesta näkemästämme uupuneina olimme valmiita illallismaratoniin. Seuraavana päivänä oli paluu takaisin Pariisiin ja kohti Suomea. Matka kuitenkin taas antoi vähän lisäjaksamista syksyn keskelle, ja pianhan jo palaammekin takaisin Ranskaan!

 

Pikaisiin näkemisiin!
Pikaisiin näkemisiin!