Loiren linnoja pari päivää koluttuamme oli aika päättää seuraava kohteemme. Alunperin olimme ajatelleet viettää aikaa Atlantin rannikolla, mutta mitä enemmän säätiedotuksia tutkailimme, sitä selvempää oli, että Välimeri vetäisi tällä kertaa pidemmän korren. Meillä oli kuitenkin päivä aikaa ajella meren äärelle ja päätimme valita reitin nähtävyyksien mukaan. Kesälomallamme Susanna oli jo lueskellut Ranskan oppaista Dordognen alueen luolamaalauksista, joten näppäilemme navigaattoriin välietapin Les Eyzies-de-Tayac-Sireulin kylän ja olimme valmiita tutustumaan esi-isiemme historiaan!

 

Lkjfdadljsk
Les Eyzies on pieni kylä Périgord Noirin alueella.

 

Kljsadfj
Esihistoriallinen museo sijaitsi osittain kalkkikivikalliossa.

 

Unescon perintökohde Les Eyzies on maailmankuulu esihistoriallisista jäänteistään. Tutustumiskohteita riittää tippukiviluolista kalkkikiviluoliin ja niiden suojiin, joissa cro magnon -kansa eleli kymmeniä tuhansia vuosia sitten. Lähistöllä sijaitsee myöskin kuuluisa Lascaux’n luola, jonka seinämistä löydettiin (nykyään vain fossiileina olevien) eläimien maalauksia parinkymmenen tuhannen vuoden takaa. Alkuperäiseen luolaan ei tosin voi sen säilymisen vuoksi enää tutustua, mutta yleisölle avoin Lascaux II on tarkka jäljennös alkuperäisestä.

 

La Grotte du Grand Rocin tippukiviluola.
La Grotte du Grand Rocin tippukiviluola.

 

Sen tarkemmin esihistoriaamme tuntematta olisi ehkä ollut viisainta tutustua ensin Les Eyziesissä sijaitsevaan esihistorialliseen museoon, mutta linnoihin tuhlattujen pääsymaksujen jälkeen emme enää halunneet pulittaa tiedosta lisää euroja ja pyörsimme museon portilta turistitoimistoon ja googlettaa puuttuvat tiedot. Lascaux II -luola ei houkutellut, sillä halusimme nähdä jotain autenttista (ja mielellään lyhyen matkan päässä), joten nivaska luolaesitteitä käsissämme valitsimme lähestulkoon summanmutikassa La Grotte du Grand Rocin tippukiviluolan ja sen vieressä sijaitsevan Laugerie Bassen, jossa ihmisasutusta oli ollut jo 20 – 40 000 vuotta sitten.Noin kymmenen euron pääsymaksun suoritettuamme pääsimme tutustumaan oppaan johdolla Grand Rocin tippukiviluolaan, joka oli löydetty vasta 1920-luvulla.

 

Lkjsdklfdjs
Ahtaan paikan kammoisille luolaa ei suositella, sillä käytävät saattavat olla paikoitellen hyvinkin kapeita.

 

Osa tippukivistä oli verkon takana, sillä niitä on onnistuttu turmelemaan kielloista huolimatta.
Osa tippukivistä oli verkon takana, sillä niitä on onnistuttu turmelemaan kielloista huolimatta.

 

Luonnon muodostamia kolmioita.
Luonnon muodostamia kolmioita.

 

Luolakierroksen jälkeen näimme videoklipin cro magnon -ihmisten historiasta ja elintavoista. Videolla nähdyistä metsästysvälineistä innostuneina toivoimmekin löytävämme kallioiden suojista aitoja mammutinmetsästysjousia, mutta ikävä kyllä Laugerie Basse oli pian sen löytymisen jälkeen kaivettu aika tyhjäksi kallisarvoisista aarteistaan. Ajatuksen tasolla oli kuitenkin mahtavaa, että ihmettelimme samoja kallioita, joiden suojissa varhaiset esi-isämme olivat pitäneet metsästysrituaalejaan.

 

Kallion suojaama leiriytymisalue cro magnoneille ja madeleineille.
Kallio suojasi cro magnoneita pahimmalta viimalta.

 

Rekonstruoitu madeleine-kulttuurin ihmisten leiri.
Rekonstruoitu cro magnon -leiri.

 

Ljadlkfjklfj
Kerrostumat kertovat eri aikakausista, jolloin madeleine-ihmiset (Ranskan seudulla asuneet esi-isämme) asuttivat seutua.

 

Poistuessamme Les Eyziestä katselimme kalkkikivikallioita ja niissä sijaitsevia reikiä, ja pohdimme, mitä kaikkea niihin kallioihin mahtaa vielä kätkeytyäkään. Ehdottomasti palaamme Dordognen alueelle vielä uudestaan paremmalla ajalla, sillä lukemattomia kiinnostavia luolia ja maalauksia jäi vielä näkemättä!

Päivän visiitti oli kuitenkin kiva piristys muutoin yksitoikkoisesta ajomatkaan etelään, ja sai meissä kummassakin syttymään mielenkiinnon esihistoriamme tutkimiseen. Tyhjinkään käsin emme jääneet, sillä kävimme myös paikallisessa herkkukaupassa ostamassa tuliaisia. Tavoistamme poiketen päätimme kerrankin satsata paikallisiin tuotteisiin, joten käsiimme päätyi pari purkkia Périgordin hanhenmaksaa sekä pikkuruinen määrä tryffeliä. Myyjä olisi mielellään myynyt meille enemmänkin, Suomesta kun olimme ja kaiken kylmyyden vuoksi meidän olisi syytä syödä hyvin!

 

12 grammaa tryffelimurskaa kustansi reilu 10e, sitä siis säästellään juhlatilaisuuteen!
12 grammaa tryffelimurskaa kustansi kymmenisen euroa, sitä siis säästellään juhlatilaisuuteen!

 

Les Eyziesiin kannattaakin tutustua autoilemalla, sillä monet luolat sijaitsevat Dordognen alueella useissa kylissä. Moottoritiekään ei ole ihan vieressä, joten matkaan kannattaa varautua ajallisesti hyvin. Bongailimmekin lähistöltä useita kämppäreitä, mutta mielemme halasi jo merelle, joten illan hämärtyessä lähdimme ajelemaan kohti Leucaten matkaparkkia.

 

Lkjfdlksrj