Vierailulla Lamatemppelissä

Perinteiseen tapaan reissuille lähtiessämme emme olleet sen koommin aikatauluttaneet menojamme tai tehneet tarkkoja suunnitelmia nähtävyyksien osalta. Pekingissä nähtävyyksiä kuitenkin riitti ja ne tärkeimmät must-see -kohteet oli listattu jokaiseen matkaoppaaseen tai sivustoon (aikalailla sama lista löytyy myös Mutkia Matkassa -blogista!). Näinollen suunnittelimme edellisenä iltana seuraavan päivän ohjelman, silmälläpitäen myös säätiedotusta. Vaikka aurinkoa olikin luvattu miltei koko reissun ajaksi, osui meille muutama puolipilvinenkin päivä, viimeisten päivien lumisateista puhumattakaan.

Ensimmäinen iltamme oli mennyt Wangfujingin ostoskadulla pyörimiseen ja ylipäätään Kiinan ja Pekingin menon ihmettelemiseen. Lentomatkakin osaltaan aiheutti väsymystä, joten aikainen nukkumaanmeno tuli tarpeeseen (ja siten myös aikainen herätys…)!

Seuraavana aamuna kuitenkin lähdimme reippain mielin (Mikko tosin sinnikkäästi pienessä kuumeessa) kohti Dongsin metroasemaa määränpäänämme Taivaallinen temppeli. Satuimme kuitenkin jäämään pois jo Lamatemppelin läheisellä asemalla, joten se päätettiin katsastaa ensin. Lamatemppeli sijaitsee idyllisten hutongien vieressä, joten katseltavaa seudulla riittää muutoinkin!

Lamatemppeli, eli Yonghe-temppeli on kieltämättä yksi prameimmista Pekingin temppeleistä. Se toimi alunperin valmistuttuaan 1600-luvun lopulla keisarin hovin eunukkien asuinpaikkana ja sittemmin tiibetiläisenä lamalaisluostarina. Kiinan sisällissodan jälkeen Lamatemppeli suljettiin vuosikymmeniksi, kunnes se viimein 1980-luvulla avattiin yleisölle. Nykyään temppeli on maksullinen (30 juania, eli n. 4,5e), mutta kerrankos sitä täällä ollaan, joten kaikista nähtävyyksistä maksoimme mukisematta. Vaikka sisäänpääsyt ovat maan muuhun hintatasoon verraten kalliita, olemme me tuhlanneet viisi euroa huonompiinkin asioihin.

Heti temppelin sisäpihalla (ja jo sen ulkopuolellakin) nenään leijui voimakas suitsukkeiden tuoksu, joka meille toi lähinnä mieleen 2000-luvun alun, jolloin ne olivat Suomessa muotia. Täällä niillä kuitenkin on edelleen tärkeä merkitys buddhan palvomisessa, ja jokaisella vierailijalla olikin kädessään pakka suitsukkeita. Niitä jaettiin ilmaiseksi yksi nippu, mutta lisää sai tietenkin ostaa (kohtuuhintaan), joko poltettavaksi tai jätettäväksi uhrilahjaksi buddhille. Mekin tottakai otimme ilmaiset suitsukkeet vastaan ja sen kummemmin mitään buddhalaisten rituaaleista tietämättä poltimme ne muiden vieressä. Rukouksiin emme kuitenkaan yhtyneet – sitä varten olisi ollut hyvä tietää edes yhden jumalan, tai opettajan, nimi.

Vaikka kokoluokassaan Lamatemppeli ei olekaan Pekingin mahtavampia rakennuksia, ei sitä silti käydä nopeasti vilkaisemassa. Rakennuksia riittää puolen kilometrin pituudelta; yhteensä temppelissä on viisi päärakennusta, joilla kullakin on oma piha-alueensa. Jokaisessa rakennuksessa on eri buddhien patsaita, joille jättää omat rukouksensa tai uhrilahjansa. Ihmiset toivat suitsukkeiden lisäksi mm. kukkia tai ruokaa lahjoiksi.

Lamatemppelin tärkein ja hienoin nähtävyys sijaitsi kuitenkin viimeisessä rakennuksessa, Kymmenen tuhannen onnellisuuden paviljongissa, jossa päänähtävyys oli 17 metriä korkea santelipuusta veistetty Maitreya Buddha -patsas. Patsas ulottuu vielä maan allekin, joten yhteensä pituutta teoksella on 26 metriä. Ei siis ihme, että kyseinen buddha on  päässyt jopa Guinnessin ennätystenkirjoihinkin! Maitreya merkitsee buddhalaisuudessa tulevaisuuden buddhaa, joka Maahan tullessaan saavuttaa täydellisen valaistuksen. Kuulostaa varmaan länsimaalaisten korviin tutulta? Tutumpi muunnelma Maitreyasta on kuitenkin naurava buddha isoine korvineen ja vatsoineen.

Nykyään Lamatemppeli ei ilmeisesti enää toimi luostarina, mutta munkkeja siellä näkyi silti hoitavan puutarhaa ja rakennuksia. Hauskaa oli huomata, että tyylilleen uskollisina hekin olivat varustautuneet toppatakin kaltaisella toppaviitalla kylmää keliä vastaan.

Lamatemppeli oli meille silmiä avaava kokemus. Useimmille turisteille se on harras paikka ja pyhiinvaelluskohde, mutta saipa se myös meidät pohtimaan uskonnollisuutta ja ennen kaikkea buddhalaisuutta. Voisi sanoa, ettei se kaikkine valaistuksineen, karmoineen ja itsetutkiskeluineen häviä ollenkaan millekään muulle uskonnolle. Päinvastoin, ehkä opettaakin enemmän kuin moni muu.