Liikkuminen Kiinassa

Yleensä matkustamme omalla autollamme lomillamme, mutta tällä kertaa olimme muiden kulkuvälineiden armoilla. Meitä oltiin jo ennen matkaa varoiteltu takseissa maksamisesta (sujauttavat käyttämäsi setelin tilalle väärennöksen) ja siitä, kuinka ruuhkaisia metrot ovat. Mutta kukaan ei ollut kertonut meille, kuinka kaaosmainen Pekingin liikenne on!

Vasta ensikosketuksen Kiinasta saaneena päätimme ummikkoina hypätä bussiin ja matkata sillä hotelliimme. Jo ensikättelyssä kävi ilmi, että hotellin kiinankielinen nimi ja osoite on syytä aina pitää mukana, sillä vaikka kuinka yrittäisit kiinaksi sanoa kadun nimeä, sanot sen joko väärällä aksentilla tai korostuksella. Tai muuten vain väärin. Saimme kuitenkin lopulta ostettua 24 juania (n. 3,5e) maksavat bussiliput suoraan hotellimme eteen. Hotellilta saimmekin käyntikortit, joita oli helppo jatkossa vilauttaa taksikuskille.

 

 

Tunnin kestävällä bussimatkalla saimme kokea, millaista Pekingin liikenne onkaan. Opimme, että bussit (varsinkin minibussit) ja taksit ovat etuoikeutettuja ja saavat kiilata ja tööttäillä niin paljon kuin pystyvät. Oikealle saa kääntyä punaisiakin päin, ja jalankulkijan tehtävä on varoa tuleeko autoa/riksaa/mopoa tai muuta ajoneuvoa oikealta. Pekingissä joka toinen auto oli upouusi, vastapesty ja naarmuton, mistä jälkimmäisin herätti meissä suurta hämmästystä paikallisten ajotavat huomioonottaen.

 

 

Uudet Teslat (Model X) herättivät länsimaalaisisten joukossa ihastusta ja huomiota, paikallisille ne olivat autoja muiden joukossa ja niitä oli PALJON. Yksi kuriositeetti olikin Pekingin hiljaisuus – vaikka olimme 22 miljoonan asukkaan suurkaupungissa, oli liikenteen meteli lähestulkoon mitätön. Sähköautoja ja -mopoja liikkui niin paljon, että suurkaupungin tunne katosi paikka paikoin. Juuri näiden menopelien ansiosta liikenne oli myös iltaisin vaarallinen, koska varsinkaan mopot eivät välittäneet kiinnittää huomiota valoilla. Tietä ylittäessä kannattikin aina katsoa pari kertaa joka suuntaan…

 

 

 

 

Olimme päättäneet suunnata nähtävyyksiin omatoimisesti, sillä Pekingin metro vaikutti suhteellisen simppeliltä näin pienemmästäkin kaupungista olevan käyttää, ja sitä se olikin. Metroasemilla kartat olivat sekä kiinaksi että englanniksi, joten oikea asema ja suunta oli helppo löytää. Ainoa ongelma oli uloskäyntien kohdalla, kun kadut olivat vain kiinaksi. Onneksi Iphonen offline-kartoilla pystyi jäljittämään sijainnin ja siitä päättelemään oikean menosuunnan. Google Maps ei muuten anna ladata lainkaan offline-karttaa Pekingistä jostain syystä, mutta Apple pelasti taas.

 

 

 

Lähin pysäkkimme sijaitsi vain muutaman sadan metrin päästä hotellista, joten metro osoittautui parhaaksi valinnaksi liikkumiseen paikasta A paikkaan B. Ruuhkista ei ollut maan alla tietoakaan (kuin ihmisten osalta) ja metrot kulkivat nonstoppina joka asemalta. Lauantai oli ainoa päivä, kun jouduimme sulloutumaan ruuhkassa metroon sisälle – muuten tilaa riitti välillä jopa istuskeluunkin! Jälleen kerran oli hyötyä lähteä Pekingiin tähän aikaan vuodesta. Metro oli myös ylivoimaisesti halvin liikkumiskeino – yhdenmatkainen suunta maksoi 3-4 juania (n. 50snt).

 

 

Siinä missä me suomalaiset olemme tunnettuja omasta tilasta ja hiljaisuudesta, sitä näyttivät olevan kiinalaisetkin. Metrossa valehtelematta jokaisella oli kännykkä (suurimmalla todennäköisyydellä uusin iPhone) kädessä, eikä naapurin kanssa paljoa juteltu. Erovaisuutena eurooppalaisiin oli tosin se, etteivät kiinalaiset kuunnelleet musiikkia älylaitteistaan, vaan jokainen oli kyllä hyvin tietoinen ympäristöstään – kännykästä huolimatta.

 

 

Välillä jouduimme turvautumaan taksiinkin, josta tosiaan olimme lukeneet paljon varoittavia esimerkkejä. Taksikuskit saattavat olla epärehellisiä: rahastaa liikaa, antaa väärin (ja väärää rahaa) takaisin tai muuten vain huijata esimerkiksi reittivalinnallaan. Pekingissä kannattaakin katsoa, minkälaisen taksin kyytiin hyppää. Pimeitä takseja riittää pilvin pimein, mutta oikeissa kaksivärisissä takseissa on takalasiin merkattu matkan hinta (2,30 juania kilometriltä, eli noin 0,31€) ja kuskin tiedot ovat repsikan paikalla. Jos taksikuski ei heti räväytä mittaria päälle, on syytä puuttua asiaan – vaikka vain ottamalla kuva kuskin tiedoista ja esittämällä soittamista poliisille.

 

 

 

Hotellista tai majapaikasta on hyvä ottaa käyntikortti mukaan, sillä useimmat taksikuskit osaavat vain kiinaa. Ennen matkan alkua näytimme kuskille korttiamme, ja jos hän näytti tietävän osoitteen, hyppäsimme kyytiin. Hotellimme tosin sijaitsi yksillä pääostoskaduista, Wangfujingilla, joten kaikkien taksikuskien olettaisi tietävän kyseisen kadun sijainnin.

Emme myöskään tietääksemme saaneet väärennöksiä takaisin, mutta kerran meiltä yritettiin pyytää moninkertainen hinta matkasta. Onneksi olimme tulleet samaan paikkaan taksilla aiemmin, joten tiesimme oikean taksan ja osasimme olla hyppäämättä huijarikuskin kyytiin. Tämä muutaman kilometrin kyyti olisi maksanut huijarilla vajaa 7 euroa kun tulokyyti maksoi meille vain 2 euroa. Häikäilemätöntä toiminta silti on ja ihmekös tuo, turisteiltahan pitää yrittää saada niin paljon irti kuin pystyy.

Viimeistään viimeisinä päivinä lumisateen tullessa olimme varmoja, että nyt liikenne on tukossa ja kolareita joka kulmassa, mutta väärässä taas oltiin. Ilmeisesti lumi ei ollutkaan niin ihmeellinen asia Pekingissä (vaikka kadunlakaisijat sitä antoisasti työn ohessa söivätkin!), että se liikennettä olisi sotkenut. Jalkakäytävätkin putsattiin alta aikayksikön katupartioihin toimin!

 

 

 

Vaikka loppuviikosta osasimme jo lilkkua liikenteessä, ei Pekingiin silti tekisi mieli lähteä vuokra-autolla tai edes -pyörällä. Tähän aikaan vuodesta porukkaa oli vielä verrattain vähän liikkeellä, joten voi vain kuvitella, mikä ruljanssi kadunylitys on loma-aikaan!