Jo monen monet reissut olemme puhuneet siitä, kuinka näppäriä polkupyörät olisivat matkoilla. Lähialueeseen pääsisi tutustumaan huomattavasti helpommin eikä kaikkialla tarvitsi metsästää sopivan kokoista ja turvallista parkkipaikkaa matkailuautollemme. Onhan meidän automme perässä kulkenut alusta asti pyörätelinekin, mutta tähän asti puheet ovat jääneet vain puheiksi.

Olimme juuri parkkeeranneet Leucaten kunnalliselle kämppärille pariksi yöksi ja silloin tuo pyöräasia alkoi toden teolla vaivaamaan mieltämme. Lähialue oli kävelty jo monena kertana läpi ja meillä olisi pari päivää aikaa tutkailla sitä tarkemminkin. Pohdinta johti pikaiseen googletukseen erilaisista vaihtoehdoista ja piankos jo karautimmekin Rivesaltesin ostoskeskittymään testailemaan eri vaihtoehtoja. Hinta oli olennainen kriteeri, mutta tärkeintä oli pyörien kätevyys. Niimpä valintamme kohdistui taittopyöriin. Niitä olisi helppo kuljettaa mukana ja auton pituuden lisäämisen välttämiseksi pyörät mahtuisivat sisällekin – tosin kotimatkalla satamassa kuulimme viisaammilta, ettei pyörätelineen pituutta sitten lopulta edes lasketakaan maksullisilla lautoilla, tietulleissa ja silloilla auton kokonaispituuteen.

 

Arvata saattaa, kumpi on kumman?
Arvata saattaa, kumpi on kumman?

 

Mikko löysi oman vaihdepyöränsä Decathlonista, Susanna taasen Carrefourista. Kävimme toki paikalliset pyöräliikkeetkin läpi, sillä vaihtoehtoja oli saatavilla kaikkialla, eivätkä hinnat olleet mitenkään päätähuimaavia. Sen verran panostimme pyöriin, ettemme ihan halvimpia menopelejä ostaneet; vaihteet ja hyvät renkaat olivat olennaisia. Selvisimme kuitenkin ostosreissusta alle 400 eurolla yhteensä, kun taas Suomessa olisimme maksaneet huomattavasti pidemmän pennin pyöristämme.

 

Koeajollehan piti päästä heti, joten otimme suunnan kohti Cap Leucaten kukkulaa, josta näkymät olivat kerrassaan uskomattomat. Kirkkaalla säällä sieltä voi nähdä Camarguen suistoalueilta aina Espanjan rantaviivaan asti. Kyllähän meitäkin sää suosi, mutta kiikarit olisivat varmasti auttaneet edellämainittujen nähtävien hahmottamisessa.

 

Adfdfs
Matkalla kukkulan huipulle.

 

Mikolle seutu oli jo niin tuttua, että tällä reissulla pärjäsimme hyvin ilman navigaattoriakin. Viitat auttoivat oikean osoitteen etsinnässä ja parin kilometrin nousun (tai siltä se ainakin tuntui!) jälkeen olimme perillä Cap Leucaten majakalla. Majakkaan ei valitettavasti päässyt vierailemaan, joten jatkoimme tietä eteenpäin, ohittaen Leucaten kuuluisan ravintolan Le Grand Capin. Sijainti kukkulan päällä takasi upeat maisemat ravintolapöydästä, eikä paikan hintatasokaan ollut tolkuton, joten ehkä ensi kerralla menemme sinne testaamaan ranskalaisen gastronomian antimia!

 

Alkdjsflkjdasjfk
Majakan talon asukkaita käy vähän kateeksi… Tämän lähemmäs yksityistä pihaa emme päässeet.

 

Adkhfjadsfjkh
Saksalaiset valtasivat Leucaten toisessa maailmansodassa, josta olettaisimme Cap Leucatessa olevien kivirykelmien olevan muisto.

 

Syömiseen olimme kuitenkin siltä osin varautuneet, että olimme pakanneet aperitiivit reppuumme. Löysimmekin oivallisen eväspaikan hiukan ravintolasta eteenpäin, lähestulkoon tutka-aseman juurelta. Emme tosin olleet varmoja, olimmeko jo jollain sotilasalueella, mutta jäljistä päätellen paikalla oli käynyt muitakin turisteja. Ja mikäs sen parempi paikka katsella auringonlaskua, kuin korkealla kalliolla meren pauhatessa alapuolella.

 

Adfadf
Eivät nämä mitään maastopyöriä ole, mutta kyllä niillä soratietäkin pääsi kulkemaan.

 

Adsfdsfsdf

 

Vaikka Leucate turistien suosima rantalomakohde onkin, löytyy sieltäkin vielä pätkä koskematonta rantaa. Tuo pätkä sijaitsi suoraan ruokailupaikkamme alapuolella, ja onkin kovassa nousussa turistien keskuudessa. Vartiointia siellä ei tietenkään ole, ja siellä uiminen on täysin omalla vastuulla. Ehkä se on myös syy siihen, miksi koskematon ranta houkuttelee uusia turisteja luokseen nyt entistä enemmän. Eri asia vain on, kauanko ranta pysyy luonnonmukaisena.

Seuraavana iltana teimme pyöräretken Leucate-Plagen rannalle, joka oli vielä talviteloilla – vaikkakin sinne jo kovaa vauhtia pystytettiin rantabaareja. Koska emme ole Leucatessa koskaan turistiaikaan olleet, on vaikea sanoa, kuinka täynnä ihmisiä se heinä-elokuussa on, mutta muutaman vuoden aikana muutosta on silti ollut havaittavissa. Kauppoja ja kahviloita on tullut enemmän ja seutua on selkeästi yritetty elvyttää – ilmeisesti monet muut ranskalaiset rantakaupungit ovat vyöryneet Leucaten suosion ohi. Surffaajille ja muille vesivälineurheilusta kiinnostuneille Leucaten seutu silti taitaa olla niitä ykköskohteita.

 

Aldjfldkfj
Ranta oli pöllyävästä hiekasta ja vedestä sumuinen.

 

Aldsjlfj
Rantavartiotorni oli jo lähestulkoon vaarassa pyyhkiytyä pois meren tieltä. Normaalisti se sijaitsee keskellä rantaa, ei näin rantaviivassa.

 

Tuulen voimaa pääsimmekin todistamaan rannalla toden teolla, sillä meren jylistessä taustalla jouduimme huutamaan toisillemme jos halusimme jotain puhua. Hiekkaa oli viety keoittain rantaviivalle, ettei merivesi pääsisi ulottumaan liian lähelle asutusta. Näinkin on käynyt, sillä muutama vuosi sitten jopa leirintäalueen asukkaat jouduttiin evakuoimaan rankan tulvan takia.

 

Asdfdasf
Hotelli -ravintola on toiminnassa Leucate-Plagella läpi vuoden.

 

Adsljflkj
Muut ravintolat viettivät vielä talvea.

 

Leucate kohteli meitä jälleen hyvin, mutta parin päivän jälkeen oli aika jatkaa matkaa. Kylä kuuluu pakollisiin pysähdyksiimme Etelä-Ranskassa, sillä sen sijainti, rauhallisuus ja leuto, vaikkakin usein tuulinen ilmasto hakevat vertaistaan. Leucate on myös sopivasti viinipeltojen ympäröimä (paikallinen Corbièresin viini on Susannan suosikki!), joten ensi kerralla voisimmekin pyöräillä viinimaisteiluihin – tähän asti kun se on meiltä vielä täysin jäänyt tekemättä!

 

Asdfds
Kohtuuhintainen camping, ihan rannan välittömässä läheisyydessä. Paikka maksoi 15,40€/yö sähköllä.