Yhteistyössä Caravan-messut

 

Kesä saattaa pikkuhiljaa Suomessa olla jo ohi, mutta meillä sitä on vielä jäljellä. Suuntaamme nimittäin syyskuun ensimmäinen päivä kohti satamaa ja siitä edelleen Ranskaan, jossa tulemme viettämään kolme viikkoa. Tarkempaa reittisuunnitelmaa ja -aikataulua hiotaan päivittäin, mutta tapamme mukaan elämme reissulla hetkessä ja katselemme vähän säänkin perusteella, minne etenemme. Paljon kaikkea hauskaa on kuitenkin luvassa ja niistä tulemme kertomaan blogissammekin.

 

hallikuva_caravan_2015

 

Kesäloman lisäksi syyskuussa tapahtuu muutakin jännittävää, nimittäin Lahdessa 15.-17.9. järjestettävät Caravan-messut. Vuosittain pidettävät messut ovat Suomen suurin matkailuajoneuvojen ja -tarvikkeiden erikoisnäyttely, jossa on esillä satoja matkailu- ja retkeilyautoja sekä vaunuja. Viime vuonna pääsimme tutustumaan messuihin vieraan ominaisuudessa, mutta tänä vuonna meillä on suuri kunnia olla siellä itse esiintymässä! Meidän matkoistamme Ranskaan pääsee kuuntelemaan lauantaina kahdesti, kello 12 ja 14:30. Juttelemaan meille toki voi ja saa tulla messuilla muutenkin! Koska messut ajoittuvat tismalleen lomamme puoliväliin, teemme lentäen pikavisiitin Suomeen lauantaiksi ja palaamme takaisin tien päälle suoraan Lahdesta. Näin ollen voimme kertoa viime käden tietoa matkailuautoilun tämänhetkisestä tilanteesta Euroopassa.

 

Caravan_2014_matkailuvaunu_hobby

 

Kuten sanottua, olimme itsekin vasta viime vuonna ensimmäistä kertaa messuvieraina. Saimme kokonaisen päivän kulumaan pelkästään näyttelymalleja kiertelemällä ja niihin tutustumalla. Teimme vertailua erilaisista malleista ja haaveilimme retkeilyautomme päivittämisestä uudempaan. Tänä vuonna meidän ei kuitenkaan tarvitse miettiä uuden auton ostoa, mutta teemme varmasti vertailuja uusimpien matkailuajoneuvojen välillä. Erityisen kiinnostavaa on, kuinka erilaiset pohjaratkaisut muuttavat autojen käyttötarkoitusta. Tietenkin teemme myös vertailuja messujen edullisimpien ja arvokkaimpien autojen välillä. Mitään jenkkimeininkiä tuskin on odotettavissa, mutta eiköhän Suomessakin osata varustella prameimpia autoja.

Esittelyssä ovat vuoden 2018 uutuusmallit, joten lisäominaisuuksia ja parannuksia on varmasti tehty edellisvuoden malleihin verrattuna. Mielenkiinnolla odotamme varsinkin Caradon ja Sunlightin uusiin retkeilyautoihin tutustumista. Nämä yleisesti edullisemmat merkit saattavat nimittäin yllättää uusilla aluevaltauksillaan!

 

sisätilat_1_caravanmessut_2016

sänky_caravanmessut_2016

 

Jos jotain päivitettävää tarvitsemme, ne löytyvät karavaanitarvikkeiden parista, joiden näytteilleasettajia näyttäisi löytyvän monenkin yrityksen verran. Kun ensin olet päivittänyt/hankkinut uuden ajoneuvosi, saat kaikki retkeilyyn ja leiriytymiseen tarvittavat varusteet messuilta. Ja mikseipä sitä vanhaa astiastoa voisi päivittää hienompaan? Verrattuna vaikkapa Matkamessujen yhteydessä järjestettävään pienimuotoisempaan matkailuajoneuvomessuun, on Lahden Caravan-messujen tarjonta huomattavasti monipuolisempi ja laajempi, käsittäen kaiken kodin turvaamisesta onnistuneen matkan tekoon. Mekin käsittelimme kodin turvaamista aiemmin blogissamme, mutta messuilla ovat esillä niin Sector Alarm kuin Verisurekin.

 

matkailuauto_2_caravanmessut_2016

 

Tänä vuonna messut on jaettu kolmeen teemapäivään; perjantain Lähdetään matkaan!, lauantain Matkapäivään sekä sunnuntain Perhematka paras matka. Vaihtuvissa teemoissa käsitellään omatoimimatkailua niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, sekä perheen kanssa matkustamista. Liikuvaa vapautta -ohjelmalava täyttyy niin harrastajista kuin asiantuntijoistakin ja vinkkejä saa monipuolisesti aina nähtävyyksistä ja leirintäalueista ajoneuvoihin. Kun viime vuonna tapahtumaa juonsi matkailun ammattilainen Ville Haapasalo, tänä vuonna juontajaksi on valittu viihteen monitoimimies Roope Salminen. Jos ihmetystä herättää, mitä yhteistä tv:stä ja radiosta tutulla Salmisella voi karavaanailun ja matkustamisen kanssa olla (keikkabussia kun ei tähän lasketa), on vastaus yksinkertainen; hän kiersi kesällä asuntoautolla pitkin Suomea syksyllä ilmestyvän tv-ohjelman tiimoilta. Pitääkin muistaa kysyä, iskikö Roopeen karavaanarikipinä vai jäikö reissu ensimmäiseksi ja viimeiseksi.

 

Mahtavatkohan Makkosen pojat olla tänä vuonna paikalla?
Mahtavatkohan Makkosen pojat olla tänä vuonna paikalla?

 

Olet sitten haaveilija, lajista kiinnostunut, vasta-alkaja tai karavaanailun ammattilainen, jokaiselle löytyy messuilta jotain mielenkiintoista ja varmasti uuttakin. Näytteilleasettelijat, myyjät ja esiintyjät ovat messuilla antaakseen vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin, joten heitä kannattaa rohkeasti lähestyä. Kaikki eivät voi tuntea matkailuajoneuvojen maailmaa läpikotaisin tai syntyä karavaanareina, joten messuja ei kannata jättää väliin vain sen takia, ettei ole asiaan tarpeeksi perehtynyt. Näytteilleasettelijat tietenkin kauppaavat mielellään omia merkkejään, mutta messujen laajan tarjonnan takia vertailuja voi tehdä itse omassa rauhassaankin eikä ostopakkoa ole. Messuilla voi myös vaihtaa mielipiteitä muiden vierailijoiden kanssa ja näin perehtyä karavaanareiden ihmeelliseen maailmaan!

Caravan-messut ovat perinteisesti olleet karavaanarien vuosittainen kokoontuminen, sillä messujen yhteydessä järjestetään tuhansia karavaanareita keräävä yhteistapaaminen Vesijärvellä. Jos messujen päiväohjelma ei riitä, on karavaanialueella oheisohjelmaaa kaikenikäisille. Illat voikin sitten viettää tanssien parissa ja tutustumalla muihin karavaanareihin. Paikalle kannattaa kuitenkin suunnata ajoissa, sillä ennakkovarausta treffialueelle ei ole. Me emme valitettavasti tänä vuonna Vesijärvelle pääse, sillä patonkiautomme on messujen ajan parkissa Ranskassa.

 

matkailuajoneuvot_rantamaisema_caravan

 

Caravan-messut ovat perjantaina ja lauantaina avoinna klo 10-17, sunnuntaina 10-16. Sisäänpääsymaksu on aikuisilta 12e ja alle 16-vuotiaat pääsevät aikuisen seurassa messuille ilmaiseksi. Opiskelijoille, eläkeläisille ja työttömille lippu kustantaa 10e, sotaveteraanit pääsevät veloituksetta. Pikkurahaa kannattaa varata lisäksi pysäköintiin (8e) sekä messualueella ruokailuun. Nälkä ei ehdi iskemään, sillä valinnanvaraa riittää niin pikkupurtavasta à la carte -lounaaseen.

 

 

Haluatko Caravan-messuille ilmaiseksi?

Iloksemme voimme myös ilmoittaa, että Matkapatonki arpoo yhteistyössä Caravan-messujen kanssa kolme (3×2) lippupakettia! Facebook-sivuillamme on arvonta jo käynnissä, mutta voit tuplata mahdollisuutesi osallistumalla myös nyt avattavaan blogiarvontaan! Voit voittaa liput itsellesi ja ystävällesi blogissa helposti; jätä tämän artikkelin kommenttikenttään viesti ja kerro, mitä odotat messuilta eniten. Muista ilmoittaa myös sähköpostiosoitteesi, niin saamme voittajaan yhteyden. Arvonta päättyy keskiviikkona 30.8.

 

Messukuvat lainattu Caravan-messujen kuvapankista.