Tag / Kiina

    Loading posts...
  • Ostoksilla Pekingissä

    On vihdoin tullut aika laittaa viimeisin reissumme nippuun, joten päätetään Pekingin kertomuksemme vinkeillä shoppailuun! Me emme normaalisti kuluta reissuilla aikaa kuin lähinnä ruokakauppojen hyllyjen välissä ja täydentämässä vaatekaappiamme Primarkin kohtuuhintaisella valikoimalla, mutta…

  • Liikkuminen Kiinassa

    Yleensä matkustamme omalla autollamme lomillamme, mutta tällä kertaa olimme muiden kulkuvälineiden armoilla. Meitä oltiin jo ennen matkaa varoiteltu takseissa maksamisesta (sujauttavat käyttämäsi setelin tilalle väärennöksen) ja siitä, kuinka ruuhkaisia metrot ovat. Mutta kukaan…

  • Temppelistä seuraavaan

    Lamatemppelissä vieraillessamme emme arvanneetkaan, millaisiin kokoluokkiin Kiinan keisarit rakentamillaan aukioillaan ja temppeleillään pystyivät. Edellisen kerran kun yritimme päästä Taivaan temppeliin, päädyimme Lamatemppeliin, mutta vahingosta viisastuneena katsoimme tarkemmat ohjeet netistä ja jäimme vihdoin…

  • Pandoja ja näköaloja

    Edellisellä matkallamme Ranskassa kävimme safariajelulla, Pekingissä sen sijaan suuntasimme perinteisemmin kohti eläintarhaa. Kiinassa kun ollaan, pakkohan niitä pandoja on päästä näkemään! Maan suurin pandakeskittymä sijaitsee Sichuanin maakunnassa Chengdussa (jonne täytyy vielä päästä!),…

  • Idyllisten hutong-alueiden taikaa

    Pekingin yksi ehdottomista ilmaisista nähtävyyksistä ovat hutongit; pienet kujat, joilla sijaitsee vanhoja matalia (ja pieniä) taloja vieri vieressä ja joista muodostuu tiiviitä korttelikomplekseja. Näitä näkee vielä verrattain paljon Pekingissä, mutta valitettavasti niitä…

  • Maailman ihmeen äärellä

    Syy, miksi alunperin lähdimme Pekingiin, oli Kiinan muuri. Mikko oli jo vuosia haaveillut matkasta sinne, ja onhan yksi uusista maailman seitsemästä ihmeestä nyt vain pakko kokea joskus!     Olimme jo etukäteen…

  • Taivaallisen rauhan aukiolta Kiellettyyn kaupunkiin

    Aurinkoisen päivän kunniaksi päätimme viettää päivän ulkoilmassa retkeillen ja tällä kertaa valintamme osui Kiellettyyn kaupunkiin sekä Taivaallisen rauhan aukioon. Monelle Taivaallisen rauhan aukio, eli Tian’anmenin aukio, on tuttu entisen diktatuurijohtaja Maon massiivisesta kuvasta,…

  • Vierailulla Lamatemppelissä

    Perinteiseen tapaan reissuille lähtiessämme emme olleet sen koommin aikatauluttaneet menojamme tai tehneet tarkkoja suunnitelmia nähtävyyksien osalta. Pekingissä nähtävyyksiä kuitenkin riitti ja ne tärkeimmät must-see -kohteet oli listattu jokaiseen matkaoppaaseen tai sivustoon (aikalailla…

  • Kiinan reissusta selvitty!

    Blogi on elellyt Kiinan matkan ajan hiljaiseloa, ja mekin olemme matkan jälkeen kokeneet pientä reissu-uupumusta ja jetlagia. Palasimme keskiviikkoyönä Suomeen ja siitä suoraan töihin, nyt väsy alkaa pikkuhiljaa hellittää.       Pekingin…

  • Kiinan viisumin hakeminen ensikertalaisena

    Tasan viikon päästä olemme jo lentokoneessa matkalla kohti Kiinaa ja Pekingiä! Kaikki tarvittavat asiat on hoidettu etukäteen – passin voimassaoloaika tarkistettu, rokotukset hankittu (kummallakin olivat jäykkäkouristus- ja hepatiittirokotukset jo umpeutuneet) ja ennenkaikkea…