Historiallinen Normandia osa 2; D-dayn rannat
Toinen Normandiamme etappi kohdistui toisen maailmansodan maisemiin, D-dayn maihinnousurantoihin. Olimme jo viime vuonna pyörineet Normandiassa, mutta rankan sateen vuoksi nähtävyydet jäivät näkemättä, teiden varsilla olleita sotamuistomerkkejä ja -ristejä lukuunottamatta.
Lähdimme ajelemaan Mont Saint-Michelistä suuntana Caen ja halpa kämppäri. Navigaattorimme osasi taas ohjata meidät keskustan halki, joten pyörimme tovin ruuhkaisessa Caenissa etsien tietä ulos ja kohti halpaa kämppäriä viereisistä kylistä. Lopulta päädyimme sattumalta Baueyx’n kaupunkiin, jossa sielläkin olisi nähtävää riittänyt vaikka millä mitalla! Löysimme municipaalin, eli kunnan kämppärin, joten yöpyminenkään ei maksanut paljoa. Kämppäri oli hyvin siisti ja sijaitsi aivan keskustan kulmilla. Jos emme olisi saapuneet paikan päälle niin myöhään, olisimme lähteneet tutustumaan maailmankuuluun Bayeux’n seinävaatteeseen. Mutta ensi kerralla, ensi kerralla!
Kämppärillä huomasi, että olimme saapuneet britti- ja jenkkituristien suosimalle alueelle. Normaaliin tapaamme teimme check-inin ranskaksi, mutta respan tädin kieli vaihtui heti oma-aloitteisesti englantiin, kun selvisi, ettemme olleetkaan paikallisia turisteja. Meillä hämmästys oli suuri, sillä tällaiseen käytökseen törmää hyvin harvoin Ranskassa! Kämppärin asukkaat koostuivatkin suurimmaksi osaksi briteistä, joten ymmärrettävää kyllä, että palvelut olivat kaikki myös englanniksi.
Yön hyvin nukuttuamme lähdimme kohti parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevia maihinnousurantoja. Ranskalaiseen tapaan kylttejä seuraamalla eksyimme (ranskalaisella logiikalla nähtävyyksien ja kauppojen suunnan pitäisi ilmeisesti päätellä parin ensimmäisen kyltin jälkeen…), mutta onneksi olimme tallentaneet navigaattoriin muutaman kohteen. Ensimmäisenä saavuimme piskuiseen Arromanches-les-Bainsin kylään, joka on ennen kaikkea kuuluisa vielä nähtävissä olevasta keinotekoisesta Mulberry-satamasta. Arromanches-les-Bainsissa voi myös vierailla Normandian maihinnousuun liittyvässä museossa.
Mulberry-satama oli hyvin vaikuttava näky, sillä se jatkui silmänkantamattomiin. Kylä oli omistautunut toiselle maailmansodalle ja kaikkialla liehuikin liittoutuneiden maiden lippuja. Siellä täällä oli toisessa maailmansodassa käytettyjä panssareita ja muistomerkkejä. Koululaisryhmiä oli lukemattomia, kuin myös jenkki- ja brittituristeja. Sotahistorian tunnelman havaitsi paikallaolijoista, sillä kaikki tuntuivat olevan yhtä ällistyneitä näkemästään.
Jatkoimme matkaa autolla rantaa pitkin ja katselimme samalla merestä kohoavia tekosatamia. Seuraava pysäkkimme oli Juno Beach Courseulles-sur-Merissä. Kyseinen kohde on erityisesti kanadalaisille merkittävä paikka, sillä he onnistuivat toisessa maailmansodassa tehtävässään turvata alue. Courseulles-sur-Merissä voi myös tutustua kyseisen operaation historiaan, me sen sijaan keskityimme maisemiin.
D-dayn rantoja riittää kilometritolkulla, mutta meille riitti sinä päivänä synkän historian muistelu, joten otimme vihdoin määränpääksi maasta poistumisen.
Kaikki ei kuitenkaan aina mene ihan kuin Strömsössä, ei meilläkään tällä kertaa. Alunperin tarkoituksena oli vielä kiertää Picardiessa sotilashautojen muistomerkkejä, mutta aamupäivästä väsyneinä totesimme nopeamman reitin olevan vain suoraa reittiä Luxembourgin rajalle Thionvilleen. Johtuuko raskaasta aamusta vai mistä, mutta parin tunnin päästä havahduimme outojen kaupunkien kyltteihin (olihan Luxiin ajettu jo ennenkin tältä suunnalta). Asiaan tarkemmin perehdyttyämme huomasimme valinneemme aivan väärän kaupungin Ranskasta – Thionvillen kylä sijaitsee nimittäin myös Pariisin alapuolella! Olimme siis tulleet jo tovin kovaa vauhtia kohti Pariisia. Ei muuta kuin navigaattorista valitsemaan oikeaa kohdetta ja matka jatkuu – seuraavaan vastoinkäymiseen asti. Navigaattori viisaana ohjasi meille suorimman reitin suur-Pariisista ylöspäin ja Eiffel-tornin bongattuamme kirosimme navin alimpaan helvettiin (tai pikemminkin Mikko kirosi, Susanna yritti innoissaan räpsiä kuvia). Pariisin keskustan läpi ajaminen matkailuautolla ei houkuttanut, joten ei auttanut kuin tehdä u-käännös ja päästä vain pois Pariisista. Orlyn kentät ja Disneylandit vilahtivat ohi, mutta illan pimetessä pääsimme vihdoin tutulle tielle kohti Luxembourgia.
Näin matkamme osuus Ranskassa oli saatu päätökseen, ja vaikka lomaa oli vielä jäljellä, oli haikeaa lähteä rakkaasta maasta pois.