Viimeisen päivämme Välimerellä vietimme Camarguessa ajellen. Yhdessä Euroopan suurimmista suistoalueista ei muutamaa kaupunkia (esim. Aigues-Mortes ja Saintes-Maries-de-la-Mer) lukuunottamatta ole erityisiä turistinähtävyyksiä, mutta luontobongareille Camargue tarjoaa jos jonkinlaista nähtävää. Lintulajeja Camarguen järvien seasta löytyy useampi sata, tunnettuja ovat myös Camarguen härät ja valkoiset hevoset. Flamingoja emme tällä kertaa nähneet, mutta härkiä ja hevosia oli lähes koko matkan varrella.
Evästauolle pysähdyimme Étang de Vaccarèsin, Camarguen suurimman järven luo. Monet muuttolinnut tulevat tänne talvehtimaan, joten lintubongareiden kannattaa piipahtaa vaikka järven äärellä sijaitsevaan ravintolaan lounaalle. Mekin olisimme sinne muuten menneet, mutta jokainen pöytä oli täynnä, joten tyydyimme patonkeihimme. Myös lapsiperheille löytyy viihdykettä lähistöllä sijaitsevasta Mejanesista, jossa pääsee ratsastamaan hevosilla, ajelemaan junalla Étang de Vaccarèsin ympäristöä tai vuokraamaan pyöriä omatoimiseen seikkailemiseen. Löytyypä Mejanesista härkätaisteluareenakin.
Seuraavaksi pääsimme taas “lempipuuhamme” pariin, matkaparkin tai kämppärin metsästykseen. Edelleen kyseessä oli viikonloppu ja ranskalaisten lomaviikko, joten loppupäivämme olikin yhtä suhaamista kiinniolevasta (lukuisat kämppärit olivat kiinni sunnuntaisin, ennenkuulumatonta!) kämppäristä ja täysinäisestä matkaparkista toiseen. Vaikka tuntien ajelu pitkinpoikin Camarguen ja Marseillen välimaastossa välillä tuntuikin turhauttavalta, löysimme myös monta upealla sijainnilla sijaitsevaa kämppäriä ja matkaparkkia tulevaisuuden varalle. Kunhan vain pitää mielessä, ettei pyri tänne loma-aikaan tai sunnuntaisin…
Meidän oli siis luovutettava ja suunnattava kohti seuraavaa kohdettamme, Pont du Gardin akveduktia. Michelin-oppaassamme oli vinkki sen lähistöllä sijaitsevasta matkaparkista, josta viimeisenä saimmekin paikan Mikon veivattua autoamme pieneen slottiin. Parkki oli ilmainen, ja tuplasti täyteenajettu. Mekään emme välttämättä olisi halunneet kiilata alle metrin päähän saksalaisnaapureistamme, mutta olimme päivästä jo tarpeeksi uupuneita, joten teimme kuten etelässä kuuluu – ajoimme sinne, missä tilaa oli.
Aamulla Mikko haki kylän leipomosta patongit ja syötyämme jatkoimme muutaman kilometrin matkan Pont du Gardin sillalle. Silta lienee rakennettu jo ensimmäisellä vuosisadalla, ja vaikka sitä vuosien saatossa onkin restauroitu, on se silti näyttävän (vanhan) näköinen. Akveduktin läpi virtasi vesi Nîmesiin vielä Rooman valtakunnan tuhoutumisen jälkeenkin, kunnes se lopulta tukkiutui roskista. Nykyään Pont du Gard kuuluu Unescon perintökohteisiin ja on Ranskan merkittävimpiä nähtävyyksiä.
Turistien määrän huomaa myös Pont du Gardin parkkialueesta, joka on melkoinen. Hinta parkkiin oli autoa kohden 18 euroa, mutta halvemmallakin olisi päässyt kävellen (tai muusta ajoneuvosta riippuen), jolloin matka olisi toki ollut akveduktille pitkä. Lipun hintaan kuului kuitenkin myös Pont du Gardin museo, jossa mekin kävimme tutustumassa akveduktin historiaan tarkemmin. Informaatio oli niin ranskaksi kuin englanniksikin, joten museosta saa kyllä jotain irtikin.
Akvedukteja pääsee toki näkemään muualla ilmaiseksikin, esim. Espanjan Tarragonassa sijaitseva akvedukti on lähes yhtä vaikuttava kuin Pont du Gardikin. Jälkimmäisessä tosin on paremmat puitteet pidemmälle vierailulle (ravintoloita, kahviloita ja kauppoja) ja siitä saa myös enemmän irti käydessään museossa. Pont du Gard oli loistava päätös etelänreissullemme, joten haikein mielin oli aika taas nostaa kytkintä ja suunnata yöksi jo pohjoisempaan.
