Maailman ihmeen äärellä

Syy, miksi alunperin lähdimme Pekingiin, oli Kiinan muuri. Mikko oli jo vuosia haaveillut matkasta sinne, ja onhan yksi uusista maailman seitsemästä ihmeestä nyt vain pakko kokea joskus!

 

Kiinan_muuri2

 

Olimme jo etukäteen varanneet pakettimatkan muurille, mutta matkajärjestäjän huonosta yhteydenpidosta johtuen peruimme matkan edellisenä iltana, kun olimme löytäneet uuden paljon halvemmalla Wangfujingilla sijaitsevasta toimistosta. Kiinassa kun tinkimiskulttuuria saa harrastaa, tingimme matkan 400 juaniin (n. 60e), joka ei mielestämme ollut kovin paha hinta kahdelta koko päivän kestävästä reissusta. Järjestettyyn matkaan lounaineen kuului tottakai myös lisäaktiviteettia teeseremoniasta silkkikauppoihin, mutta mikään pakkohan niistä ei ollut mitään ostaa. Kiinan muurin kohteista valitsimme Mutianyun, sillä se ei ehkä ole niin täynnä turisteja kuin toinen kuuluisa kohde, Badaling. Loppujen lopuksi arkipäivänä tähän aikaan vuodesta missä tahansa olisi varmastikin ollut suht rauhallista.

Minibussi tuli noutamaan meidät hotellilta aamuvarhain ja oppaamme kertoi kattavasti Pekingistä ja Kiinan historiasta alkumatkan. Puolet jutuista meni ohi, sillä kiinalaisten englannintaito on mitä on, ja meidän kuullunymmärtämisemme liikenteen hälinässä ei oikein toiminut. Mukana oli myös pari venäläistä ja mongolialaista, joista jälkimmäiset eivät puhuneet sanaakaan mitään kieliä äidinkielensä lisäksi. Sekös vasta herättikin hilpeyttä monissa paikoissa, sillä venäläiset olettivat mongolialaisten puhuvan kiinaa ja kiinalaiset taasen venäjää. Näin hyvin ne muutkin tuntevat naapurimaansa.

Mutinayun muurille oli reilu parin tunnin ajomatka Pekingistä, tosin meidän kuskimme kaahasi sen huomattavasti nopeammin. Pekingin liikennekulttuuri on hyvin kaaosmainen näin suomalaisten silmin, joten holtiton kaistanvaihtelu, jatkuva tööttäily ja kiilaaminen sekä ylinopeus saivat sydämemme sykkimään normaalia kiivaammin. Ihme kyllä, hengissä täällä vieläkin ollaan!

Ensimmäinen pakollinen lisäaktiviteettimme oli jademyymälä. Kiinassa jadea on käytetty koriste-esineiden tekemiseen jo tuhansia vuosia ennen ajanlaskua ja se on yksi suosituimmista tuliaisostoksista. Myymälän hinnat olivat kuitenkin sitä luokkaa, ettei kukaan meistä kiinnostunut tekemään kauppoja hyvistä myyntipuheista huolimatta.

 

Lkjadklj
Nauravia buddhia ja rikkauksia lupaavia leijonia oli hyllykaupalla.

 

Jos matkabudjetti sattuisi olemaan vähän isompi, voisi sen kuluttaa vaikka jadealtaaseen!
Jos matkabudjetti sattuisi olemaan vähän isompi, voisi sen kuluttaa vaikkapa jadealtaaseen!

 

Jademyymälän lisäksi kävimme myös teeseremoniassa ja silkkimyymälässä, mikä tuntui kieltämättä vain rahastukselta ja pakkomyynniltä. Myyjät olivat hyvinkin ystävällisiä esitellessään tuotteitaan, mutta kun kukaan meistä ei ollut valmis raottamaan kukkaronnyörejään, muuttui myös kiinalaisten asenne meitä kohtaan. Eivät nuo pysähdykset nyt ihan turhia olleet, sillä opimme sekä teen juonnista että silkinvalmistuksesta jotain uutta, mutta lopulta suuhun jäi vähän huono maku. Emme kuitenkaan sortuneet ostamaan mitään, joten otimme kaiken elämyksenä.

 

Kiinalainen teeseremonia oli hauska etappi, tosin ajan kanssa omana kokemuksena siitä olisi saanut enemmän irti.
Kiinalainen teeseremonia oli hauska etappi, tosin ajan kanssa omana kokemuksenaan siitä olisi saanut enemmän irti.

 

Silkkimyymälä oli kuin suoraan elokuvasta - työntekijät ryhtyivät vuorollaan töihin ja palasivat näytöksen jälkeen kutomaan sukkia taukohuoneeseen.
Silkkimyymälä oli kuin suoraan elokuvasta – työntekijät ryhtyivät vuorollaan töihin ja palasivat näytöksen jälkeen kutomaan sukkia taukohuoneeseen.

 

Ensimmäinen oikea kulttuurellinen pysähdyksemme oli Zhaolingin Ming-haudoille. Täällä sijaitsevat Qing-dynastian aikaisen keisarin Hong Taijin ja hänen vaimonsa (ja jalkavaimojensa) haudat mittaamattomine rikkauksineen. Kiinan dynastiat jaetaan Ming- ja Qing-dynastiaan, joista ensimmäisen 13 hautaa on tarkasti feng shuin mukaan aseteltu Pekingin ympäristöön. Jälkimmäiset 11 taasen sijaitsevat pidemmän matkan päässä.

 

Akldjsflkj
Ming-haudat lisättiin vasta tämän vuosituhannen puolella Unescon maailmanperintökohteisiin.

 

Lkajsldj
Kiinassa väreillä on tärkeä symboliikka myös rakennuksissa. Punainen symboloi onnellisuutta ja voimaa, sininen kuolemattomuutta ja taivasta, keltainen varakkuutta ja viisautta. Vihreä taasen oli Ming-dynastian väri. Nämä värit toistuvat kaikissa Pekingin keisarillisissa rakennuksissa.

 

Akdljslfkjdkf
Mausoleumi, jonne keisari aikoinaan vei uhrilahjansa.

 

Mausoleumin sisällä oli jäljennöksiä mm. vanhoista soittimista.
Mausoleumin sisällä oli jäljennöksiä mm. vanhoista soittimista.

 

Alkdjslkj
Jokaisessa keisarillisessa nähtävyydessä on huomattavissa kolme eri kaistaa, joista keskimmäinen kuului vain keisarille.

 

Oppaamme toki kertoi Hong Taijin elämästä ja kuolemasta, mutta jälleen sellaisella vauhdilla, että moni asia meni ohi. Sen kuitenkin ymmärsimme, ettei syvällä mausoleumissa sijaitsevia hautoja ole avattu niiden rahallisen arvon takia – keisarin mukana haudattiin myös hänen omaisuutensa (palvelijoiden, perheen ja vaimojen lisäksi). Me kun emme kuitenkaan olleet perehtyneet etukäteen kovinkaan laajamittaisesti Kiinan hallitsijahistoriaan, riitti yhden mausoleumin näkeminen mainiosti. Omatoimisesti niihin on kuitenkin helppo matkustaa Pekingistä käsin, ja valinnanvaraahan riittää.

Puoliltapäivin pääsimme vihdoin muurille, joka oli kaiken odotuksen ja vaivannäön arvoinen! Oli aika uskomaton fiilis, kun vain parin tunnin ajomatkan päässä suurkaupungin vilinästä olimme keskellä vuorista maaseutua, Kiinan muurin luona!

 

Lkajsdlkfj
Kiinan muuri ei kaikesta huolimatta ollut voittamaton – mongolit ja mantsut ovat murtaneet sen, ja vain osa siitä on enää jäljellä.

 

Alkdjflkj
Mutianyun muurinpätkä rakennettiin suojaamaan ennenkaikkea keisarillisia hautoja sekä Pekingin pohjoispuolta.

 

Sdfg
Ihmispaljoudesta ei onneksi tällä kertaa ollut huolta.

 

Muurille olisi päässyt varmasti patikkamatkaakin, mutta rajallisen aikataulun vuoksi ja jalkojamme säästäen päätimme matkustaa ylös vanhanaikaisella suksihissillä. Hissi edestakaisin kustansi 100 juania (n. 15e) henkilöltä, mutta oli kokemus sen arvoinenkin – varsinkin, kun takaisin tultiin slaidilla!

 

Adsfasdf
Mutianyulla on 22 vartiotornia, joiden avulla pystyttiin välittämään viestejä muille eteenpäin.

 

Adsfdsaf
Kiinan muuri rakennettiin vuoria ja mäkiä pitkin parhaan mahdollisen puolustuksen takaamiseksi.

 

Kiinan muuri on tuoreimpien mittausten mukaan yli 20 000 kilometriä pitkä ja sen rakentaminen aloitettiin jo hyvissä ajoin ennen ajanlaskua. On vaikea sanoa, montako työmiestä rakentamisessa tarvittiin, mutta luvut liikkuvat yhteensä miljoonissa. Osa rakentajista menehtyi työmaalleen, joten ruumiita on haudattu niin muurin ympäristöön kuin itse muuriinkin. Vaikka muuri on pääosin rakennettu maasta, kivestä ja tiilestä, käytettiin materiaalina jopa myös riisiä! Helppokulkuinen muuri ei missään nimessä ole, sillä se on rakennettu vuoria myötäillen. Ajan saatossa muuri on myös rapistunut, joten maa on  paikoittain hyvinkin vino – hyvillä kengillä kannattaa siis varustautua, jos muurille lähtee pidemmäksikin aikaa patikoimaan!

 

Adsfsfd
Muurilta aukenevat huikeat vuoristomaisemat.

 

Adsjfdlskjf
Matkapatongit reissussa!

 

Mutianyun pätkä on Badalingin ohella yksi parhaiten säilyneistä muurin osista, joten siksi nämä kaksi ovat myös turistien suosiossa. Vaikka juuri Mutianyuta on restauroitu viimeksi 1500-luvun lopulla, on se siihen (ja kävijämäärään) nähden säilynyt erittäin hyvin! Badalingissa saattaa vilkkaimpina päivinä vierailla jopa 80 000 turistia, joten Mutianyu saattaa olla parempi vaihtoehto vähän enemmän tilaa kaipaaville. Meillä kuitenkin kävi mieletön tuuri niin sään kuin turistienkin suhteen – aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja muurilla sai liikkua ihan rauhakseen! Kokemus olisi ollut aikalailla erilainen, jos olisimme jatkuvasti saaneet väistellä muita turisteja ja jonottaa joka puolelle.

Kiinan muurille tosiaan voi lähteä omatoimisestikin, tai valita matkajärjestön kautta retkiä patikkamatkoista muurilla yöpymiseenkin. Jos omatoimisesti lähtee, kannattaa etukäteen tehdä suunnitelmaa, minne päin muuria lähteä suunnistamaan. Me emme ehtineet kivuta Mutianyun korkeimmalle kohdalle, josta maisemat olisivat olleet entistä paremmat, mutta toisaalta saimme paljon irti jo lyhyeltäkin pätkältä.

Suurin osa ajastamme meni vain maisemien ihmettelemiseen ja sen asian sisäistämiseen, että tosiaan olimme Kiinan muurilla. Tämä retki tulee varmasti säilymään kummallakin muistoissa hamaan loppuun saakka!

 

Great_wall_of_china

49 Replies to “Maailman ihmeen äärellä”

  1. Aika kiehtova retki! Tuo teeseremonia kiinnostaisi erityisesti, miksei myös silkin kudontakin. Ja aika aution näköistä muurilla, kuvittelin että siellä olisi aina ja joka paikassa tunkua!

    1. Matkapatonki says: Vastaa

      No niinhän mekin luulimme! Ehkä vuodenaika oli otollinen muuriretkelle, kun ei siellä ryysistä ollut 🙂

  2. Oih, tuo olisi upeaa joskus nähdä livenä. Mikä tuuri teillä olikaan, että saitte noin rauhassa tutustua paikkaan!

    1. Matkapatonki says: Vastaa

      Olihan se yksi niistä asioista, mitä täytyy edes kerran elämässä nähdä! 🙂

  3. Kiinan muurilla haluaisin joskus käydä, mutta pitäisi yrittää valita sellainen vuodenaika ja muurinpätkä, joka ei ole täysin turistien valloittama. Harmi sinäällään, että historiallisesti merkittävät kohteet kärsivät matkailusta niin paljon. Hienoja kuvia, näyttää kyllä mielenkiintoiselta!

    1. Matkapatonki says: Vastaa

      Tämän reissun perusteella kylmät kuukaudet ovat otollisia Pekingissä vierailuun, sillä sitä kuuluisaa ihmiskaaosta ei juuri missään ollut. Lauantai taisi olla ainoa poikkeus, kun metroissakaan oli ruuhkaa. Olettaisimme, että tuo matka olisi ollut ihan erilainen esim. heinäkuussa. Moniin kohteisiin toki pätee sama juttu!

  4. Hieno matkakertomus! Tuon haluaisin joskus nähdä, mutta kammoan turistien täyttämiä paikkoja joissa ei pääse liikkumaan omaan tahtiinsa.

    Aika ikävää tuo tavaroiden “pakkokaupustelu”, mutta yrittävät toki saada hyödyn sikäläisittäin katsoen rikkaista turisteista.

    1. Matkapatonki says: Vastaa

      Kiitos! Kuten sanottua, kannattaa muurille suunnata off-seasonina, jolloin on todennäköisempää välttää nuo rysät 🙂

  5. Kiinan muurilla tuli aikoinaan käytyä Pekingiin tekemäni työmatkan puitteissa. Oltiin kaupungissa viikko ja paikalliset isännät olivat järjestäneet yhdeksi päiväksi retken Kiinan muurille – toimi hyvin “teambuilding” -tarkoituksessa!
    Muutkin maailman 7 ihmettä on tullut Chichen Itzaa lukuunottamatta kierrettyä ja nyt viimeisenä katsastimme Bhutanissa 51 metriä korkean Buddhan, jota toivovat maailman 8. ihmeeksi – saa nähdä miten käy!
    http://meriharakka.net/2017/03/04/maailman-kahdeksas-ihme/

    1. Matkapatonki says: Vastaa

      Meillä on vielä vähän keräilemistä maailman muihin ihmeisiin; Susanna on käynyt pyramideilla ja Colosseumilla mutta siihen se jää. Paljon on matkaa vielä edessä siis! Listaa voimmekin alkaa tekemään ottamalla vinkkejä sinun blogistasi! 🙂

  6. Luinkin tän jutun heti kun sen julkaisitte, mutta en silloin ehtinyt kommentoimaan! Hienosti kirjoitettu juttu! Mahtavaa että pääsitte toteuttamaan unelmanne! Laitanpa tästä taas linkin omaan juttuuni 🙂

    1. Matkapatonki says: Vastaa

      Kiitos vain, hyvä kun teksti kelpaa! 🙂

  7. Kiinan muurilla voi myös ilmeisesti – salaa – yöpyä, kuten Ikilomalla-blogin kirjoittajat tekivät 😀 Minuakin olisi kiinnostanut eniten teeseremonia ja silkinkutominen, kylläkin muuria on kiva katsella kuvista ja tarinoista.

    1. Matkapatonki says: Vastaa

      Mitä me noita retkiä katselimme, myös sallitusti saa telttailla muurilla – tosin varmaankin vain tietyillä alueilla valvovan katseen alla 😀
      Meidän visiittimme teeseremoniaan ja silkkikutomoon olivat niin vauhdikkaita, että niihin täytyisi tutustua omin toimin ajan kanssa, että jotain jäisi päähänkin. Maistettujen teelajien nimet ja niiden vaikutukset terveyteen unohtuivat heti mielestä, harmi!

  8. Onpa kyllä majesteetillinen muuri, pakkohan tuo olisi joskus käydä katsastamassa. Yöpyminen muurilla kiinnostaisi, koska luulisi noissa maisemissa olevan aika upeat auringonlaskut ja tähtitaivaat, jos vain sää suosii! Tuo tapa, että keisarin mukana haudattiin myös perheet ja palvelijat (ja ilmeisesti osa armeijaakin?) oli kyllä melko karmiva. Onneksi jossain vaiheessa siitä ilmeisesti luovuttiin ja haudattiin niitä terrakottapatsaita oikeiden ihmisten sijaan. Kävin katsomassa niitä Tampereella olleessa näyttelyssä, joka oli todella kiinnostava.

    1. Matkapatonki says: Vastaa

      Varmasti on aivan ainutlaatuinen kokemus yöpyä muurilla! Vaikka me asumme ihan Tampereen kupeessa, on Vapriikin terracotta-näyttely jäänyt näkemättä. Pekingistäkin olisi ollut mahdollista mennä katsomaan ihan aitoja terracotta-hautoja, mutta valitettavasti aika ei siihen riittänyt. Tarvitsee varmaan lähteä käymään uudestaan Kiinassa 🙂

  9. Kiinan muurin suuruutta on kyllä vaikea käsittää. Kävin muutama vuosi sitten itsekin siellä ja se oli kyllä hieno kokemus. Olin odottanut sitä niin kauan! Toki aika turisteille sopivaksihan noikin paikat on tehty. Olisi hieno joskus vielä käydä kunnostamattomalla pätkällä. Kiinassa tulee varmasti vielä joskus käytyä, vaikkakaan en suurkaupunkiin enää niin kaipaa. Maaseutu kiinnostaa.

    1. Matkapatonki says: Vastaa

      Meitä kyllä puri tuolla reissussa pieni Kiina-kärpänen, joten ehdottomasti suuntaamme maahan uudestaankin. Maaseutua olisi kyllä hauska nähdä enemmän ja sitä aitoa kiinalaista elämää kaiken turismin ulkopuolella.

  10. Ehdottomasti täytyy itsekin joskus päästä. Upeat näkymät muurilta! Tuonne kun pääsisi ihastelemaan maisemia ihan ajan kanssa. 🙂

    1. Matkapatonki says: Vastaa

      Maisemat hivelevät kyllä silmää, eikä oikein tiennyt katsoako upeita vuoria vai itse muuria 🙂

  11. Kävimme vuosi sitten Kiinan muurilla ja silloin oli niin paljon lössiä liikenteessä, ettemme saaneet yhtäkään kuvaa otettua jossa ei vähintään kymmenen pientä kiinalaista olisi mukana… 😉
    Hienoja kuvia!

    1. Matkapatonki says: Vastaa

      Voi ei, sattuipa teille huono säkä! Mekin olimme valmistautuneet sankempaan turistijoukkoon, mutta tällä kertaa kävi tuuri! Ja kiitos kehuista, selfietkin onnistuivat ilman pieniä kiinalaisia taustalla 🙂

  12. Peking ja Kiinan muuri on ollut haaveissani niin pitkään kuin vain muistan. Hyviä vinkkejä tästä sai, pitääkin yrittää päästä joskus off-seasonin aikaan. Mullakin nimittäin oli se käsitys, että muuri pursuilee väestä. Ehkä se johonkin vuodenaikaan pursuileekin. Mahtava kokemus varmasti, Kiina-kuume eikun vaan kasvaa…

    1. Matkapatonki says: Vastaa

      Varmasti pursuileekin! Vaikka monissa oppaissa sanotaan, ettei Pekingiin kannata talvella matkustaa, oli siinä silti oma tunnelmansa tähänkin aikaan vuodesta. Ja suomalaisille muutamankin asteen plussakelit helmikuun alussa ovat jo melkein hellettä 😀

  13. Heti alkoi kiehtomaan tämä mahdollisuus viettää yö Kiinan muurilla: nähdä laskeva aurinko, sadat tuhannet tähdet ja kokea nousevan auringon valo. Mutta sitten huonolla tuurilla olisikin vain vettä ja tuulta ja ankeaa ja sitten vielä kaikki turistitkin. Mutta ajatuksena ihana. Ehkä joskus… <3.

    1. Matkapatonki says: Vastaa

      Noita telttailuretkiäkin voi varmasti ostaa ihan parinkin päivän varoitusajalla, joten Pekingiin mennessä tsekkaat sään ja sen perusteella varaat retken – siten saat ainakin epätodennäköisemmin sateen ja tuulet ja pilvisen sään 😀 Voisi kyllä olettaa, että tähtitaivas muurin yllä on aika mieleenpainuva kokemus!

  14. Mua niin harmittaa etten päässyt käymään Pekingissä ja Kiinan muurilla silloin kun siskoni opiskeli siellä, mutta täytyy käydä siellä vielä jossain kohtaa. Onhan toi todellakin sellainen paikka missä täytyy kerran elämässä päästä käymään ja yrittää jollain asteella sisäistää miten senkin ovat oikeasti ihmiset joskus rakentaneet.

    1. Matkapatonki says: Vastaa

      Tuskinpa tuo muuri mihinkään lähivuosina katoaa, kun on tähänkin asti noin hyvin pysynyt pystyssä 🙂 Onhan siinä kyllä pähkinää purtavaksi, mikä työmäärä muurin rakentamisessa on ollut – pystyttäisiinkö vastaavaan enää edes nykypäivänä?

  15. Onpas nämä erilaisia muurikuvia kuin yleensä näkee: ei ole sitä kamalaa tungosta! Hyvin onnistuitte siis valitsemaan oikean ajankohdan ja oikean muurin pätkän 🙂 Retken hinta kuulostaa edulliselta, vaikka sitten jouduittekin kiertelemään noissa turistipaikoissa. Mutta olisin varmasti tehnyt saman diilin, sillä eihän noista ns. rahastuspaikoista mitään haittaa ole, jos vain osaa olla ostamatta 😀

    1. Matkapatonki says: Vastaa

      Näin on, ja onneksi pakko-ostopaikkojen hinnatkin olivat tuplat basaarihinnoista, joten ostohintahimokin pysyi hyvin hallussa! 😀
      Meillä kyllä kävi mieletön tuuri retken suhteen, kerrankin!

  16. Kiinan muuri on erityisesti kiinnostanut siitä saakka, kun vanhempani kävivät siellä yli kymmenen vuotta sitten. Muuten Kiina ei ole sytyttänyt suurta liekkiä sydämessäni, mutta onhan se vähän sellainen maa, johon on edes kerran elämässä matkustettava 🙂

    1. Matkapatonki says: Vastaa

      Näitä maita riittää, joissa pitäisi edes kerran elämässä käydä! No, onpahan sitten eläkkeelläkin tekemistä 😀

  17. Kiinan muuri on kyllä must! Itsekin voisin vierailla tuolla järjestetyllä retkellä, se on joskus kiva, kun ei tarvitse itse huolehtia mistään.

    1. Matkapatonki says: Vastaa

      Välillä valmiit matkat ovat hyvä vaihtoehto, varsinkin jos maa ja kohde ovat ihan uusia. Kiinassa vielä kielimuuri vaikeuttaa omatoimimatkailua, joten me päädyimme senkin takia tällaiseen riskittömään vaihtoehtoon.

  18. Kiinan muuri on vielä käymättä ja sinne pitää tottakai joskus päästä! Varmasti hieno kokemus. Me ostettiin kerran Egyptissä paikallisten järjestämä retki pyramideille (joka olikin hyvä retki), ja siellä myös pysähdeltiin samalla tavalla “pakko-ostospaikoissa”. Oli hajuvesitehdasta ja papurystehdasta ym. Onhan se tietysti vähän vaivaannuttavaa jos ei kukaan osta mitään. Tuo teeseremonia sentään näyttää mielenkiintoiselta.

    1. Matkapatonki says: Vastaa

      Susanna on tehnyt samanlaisen matkan Egyptissä, tosin sortui silloin ostamaan hajuvesiä.. 😀 Kyllä tuolla näki silminnähden myyjien ärsyyntymisen, kun kukaan meistä ei ollut edes kiinnostunut ostamaan mitään. Mutta tuollaisten asioiden pitää antaa vain olla.

  19. Kiinan muuri pitää kyllä vielä joskus nähdä. Siellä riittäisi patikoitavaa. Mutta kerropas nyt mitä tarkoittaa, että tulitte alas slaidilla – siis millä? 🙂

    1. Matkapatonki says: Vastaa

      Slaidi oli sellainen pulkka, jolla lasketeltiin kourua alas. Vauhdin sai itse määrätä, me tosin jarruttelimme vähän liiaksikin. Instagramista löytyy videokuvaa laskusta, oikeita kuvia ei ehtinyt matkan aikana ottamaan (eikä se olisi edes ollut sallittua, kuten ei videokuvaaminenkaan…). Kourun vieressä seisoneet vartijat eivät tosin puuttuneet asiaan, vaan torkkuivat normaaliin kiinalaiseen tapaan 🙂

  20. Olin puoli vuotta vaihdossa Shanghaissa ja toki Pekingissä ja muurillakin tuli käytyä. Oli tammikuu ja KYLMÄ! Missää ikinä ei ole ollut niin hyytävän ja jäätävän kylmä kuin siellä! Se oli hirveää. Hyvä puoli: ei juurikaan muita turisteja, ymmärrettävistä syistä… Meinasi sormet irrota, jos hetkeksikään otti vaikka hanskaa pois. Ihan oikeasti. Minullekin se oli ikimuistoinen kokemus ja pitkäaikainen haave sitä aiemmin!

    1. Matkapatonki says: Vastaa

      Sun blogipostauksia Kiinasta onkin luettu mielenkiinnolla, hyviä ja hauskoja juttuja! 🙂 Mekin pelättiin, että kylmä tulisi, mutta onneksi päivisin tarkeni ihan hyvin ilman paksuja toppatakkejakin. Kyllä tässä on jo kauemman aikaa vältelty sesonkiaikana matkustamista, turistikohteista pääsee nauttimaan enemmän kun ne eivät ole täynnä muita matkustajia!

  21. En ole käynyt, mutta tahtoisin kovasti käydä. Tosin ehkäpä pitäisi valita sellainen retki, missä ei olisi noita teeseremonioita ja jadekauppoja, jotta aikaa muurille riittäisi enemmän. Harmittaisi, jos joutuisi lähtemään pois kesken kaiken.

    Voisikohan tuolla lähellä yöpyä, niin pääsisi heti auringon noustessa muurille?

    1. Matkapatonki says: Vastaa

      Ajelimme pienen kylän ohi, josta ei ollut pitkä matka muurille. Hyvinkin saattaisi siis olla mahdollista, että majapaikka löytyisi jostain läheltä. Sepä olisikin hyvä vaihtoehto, jos ei telttailu kiinnosta! 🙂

  22. Tuo Kiinan muuri olisi kyllä omin silmin nähtävä! Ikilomalla teki upean videon siitä, kun he yöpyivät siellä teltalla 🙂 En nyt itse sinne ehkä haluaisi yöksi jäädä, mutta on kyllä varmasti ollut elämys. Kun pelkästään Kiinan muurin näkeminen olisi jo varmasti sellainen.

    1. Matkapatonki says: Vastaa

      Kyllä hattua pitää nostaa niille, jotka omatoimisesti lähtevät yöpymään muurilla! Me olimme kyllä varsin tyytyväisiä muutaman tunnin kävelyynkin 🙂

  23. Olipa mielenkiintoista lukea tästä, Kiinan muurilla olisi nimittäin tosi hienoa käydä! Mua kiinnostaisi erityisesti patikointiretket, joissa muuria pitkin voisi liikkua pidemmänkin matkaa – mutta rehellisesti sanottuna jo viisi minuuttia tuolla olisi varmasti unohtumaton elämys!

    1. Matkapatonki says: Vastaa

      Näinhän se on! Onneksi muurille on monenlaisia retkeilyvaihtoehtoja, jokainen voi valita parhaimmalta kuulostavan! Tai lähteä omatoimisesti telttailemaan ja patikoimaan 🙂

  24. Ah haluan tuonne myös jokupäivä vielä päästä matkustamaan! Ihana kuulla ja nähdä että myös niitä turistittomia mutkia ja kohtia löytyy sillä jotkut kuvat mitä on nähnyt on niin täynnä ihmisiä että hyvä jos sielä mahtuu hengittämään!

    1. Matkapatonki says: Vastaa

      Saattoi olla, että helmikuun kirpsakka sää vaikutti turistien määrään – meitä se ei kyllä ollenkaan haitannut! Ja Badaling on varmasti ruuhkaisampi myös silloin kuin Mutianyu, eli oikean pätkän saimme valittua 🙂

  25. Matkapatonki says: Vastaa

    Kommentti

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.