Sumun keskellä Kielin parhaalla näköalapaikalla
Kesälomareissumme viimeinen kunnollinen yö vietettiin Saksan Kielissä, jonka kanavan varrella sijaitseva kämppäri oli edellisellä kerralla ihastuttanut meitä kerrakseen. Viime vuonnahan satuimme sopivasti Kieler Wochen (suuri regatta-tapahtuma) aikaan kaupunkiin, jolloin ei ollut toivoakaan saada yösijaa samalle päivälle. Nyt olimme liikkeellä jo heti aamutuimaan, sillä edellinen yö oli vietetty lähistöllä autobaanan huoltoasemalla ja kämppärille saavuttiin heti sen auetessa. Turhaan jännitimme, kuinka täynnä kämppäri olisi – mahduimme hyvin alueelle ja saimme kanavanäköalapaikankin. Mutta kuinka ollakaan, sää ei ollut meidän puolellamme. Sumua ja usvaa oli niin sankasti, ettei ohitse lipuvia risteilyaluksia erottanut vaikka kuinka olisi tiiraillut! Juuri meidän tuuriamme…
Koska olimme tällä reissulla yöpyneet puolet ajasta halvoissa matkaparkeissa, tuntui Kielin kämppärin 25e hintainen yö kohtuuttoman suurelta summalta. Varsinkin näillä säillä. Ehkä edelliskerrasta aika oli kullannut muistot, mutta vietettyämme päivän autossa kyhjöttäen, totesimme että ehkä tämä kämppäri oli nyt vähäksi aikaa nähty. Palvelu toki on hyvää ja sijainti mitä mainioin, mutta pari viikkoa puolta halvemmilla merinäköalapaikoilla oli tehnyt tehtävänsä.
Kun pahin sumu ja tihkusade oli hellittänyt, päätimme ottaa pyörämme esiin ja lähteä tutustumaan ympäristöön. Kielin keskustaan oli kämppäriltä parinkymmenen kilometrin matka, mikä ei sinänsä olisi ollut paha polkea (varsinkaan kanavan rantaa pitkin!), mutta kehnon sään vuoksi emme halunneet joutua kesken matkan vesisateeseen. Emme tietenkään olleet pakanneet reissulle mukaan yhtä ainuttakaan sadevaatetta – luotimme Keski-Euroopan ilmastoon.
Kämppäriltä pääsi suoraan pyörätielle, joka kulki kanavaa pitkin aina keskustaan asti. Ohitimme Kielin uimarannan ja Möltenortin sotilasmuistomerkin (joka hyvällä säällä näkyi kämppärille asti). Kun jälleen alkanut tihkusade alkoi osoittaa yltymisen merkkejä, oli aika tehdä u-käännös ja palata takaisin auton suojaan.
Päästessämme takaisin olimme jo likomärkiä, joten lompsimme suorinta tietä samalla suihkuun. Sade kuitenkin vei pahimman sumun pois, joten olihan siinä oma tunnelmansa katsella sateen ropinassa ohi lipuvia laivoja – nyt kun niitä vihdoin saattoi nähdä, eikä pelkästään kuulla! Risteilyalukset keräsivät muitakin karavaanareita paikalle ihastelemaan menoa. Kausipaikkalaisille laivat eivät varmaan pidemmän päälle ole enää mikään nähtävyys, mutta meille satunnaisille yöpyjille kyllä.
Näin oli jälleen yksi reissu saatu päätökseen, sillä edessä oli enää pikainen Tanskan ja Ruotsin läpiajomatka Kapellskärin satamaan. Kyseessä oli myös meitä pari vuotta palvelleen Sea Sloop -auton viimeinen ulkomaanreissu meidän kanssamme, sillä seuraavaa pidempää reissua varten on jo uusi peltikuoriainen hankittu. Sea Sloop palveli meitä hyvin, mutta jatkaja onnistuu tehtävässään varmasti vielä paremmin!
