Jos olet seurannut Asterixin ja Obelixin seikkailuita, hiidenkivet ovat sinulle varmasti tuttuja. Oletko kuitenkaan koskaan miettinyt, mistä nuo kivet ovat peräisin ja mitä ne oikeastaan ovat? Bretagnessa ajellessamme päätimme käydä ottamassa kivistä vähän tarkemmin selvää!
Carnac sijaitsee Morhibanin lahden rannalla, joten paras aika vuodesta sinne on suunnata kesällä. Jos turistien täyttämät rannat eivät kuitenkaan kiinnosta, löytyy lähiseudulta historiaa moneksikin päiväksi tutkittavaksi. Tunnetuin Carnacin nähtävyys ovat kuitenkin kiistatta nuo Obelixin hiidenkivet, eli menhirit. Megaliittikaudella (n. 7000 vuotta sitten) kyhättyjä kivimuodostelmia löytyy Carnacin lähistöltä neljästä eri paikasta: Le Ménecistä, Kermariosta, Kerlescanista sekä Le Petit Ménecistä. Yhteensä 3000 kiven tarkkailu onnistuu joko omatoimisesti autolla (turisti-infosta saa kartan), tai sitten Carnacista lähteävällä turistijunalla, jonka kyydistä pääsee välillä halutessa pois.
Turistijuna lähti isolta parkkipaikalta, joten jätimme auton sinne ja hyppäsimme Carnacin sekä La Trinité-sur-Merin rantojen kautta kulkevaan junaan. Auringon paistaessa olisimme mielellämme tehneet pari pysähdystä rannalle, mutta viileänä ja sateisena syyspäivänä halusimme oikeastaan vain nähdä nuo kivikokoelmat ja palata rannalle joku toinen kerta.
Menhirien historia on säilynyt tähän päivään asti arvoituksena. Osaan menhireitä on kaiverrettu kasvoja, osa sijaitsee hautakukkuloiden päällä. Osa on lähestulkoon millintarkassa rivissä, osa käsittämättömissä rykelmissä. Ilmeisintä lienee, että ne ovat merkinneet jotain pyhää ja ne näin ollen olisivat uskonnollisia “patsaita” tai jäänteitä. Koska menhirit ajoittuvat vuoteen 4500 eKr, jolloin moderneja kansantaruja ei liiemmin ollut olemassa, on kivienkin historiasta sittemmin syntynyt useampaa myyttiä. Sitkein niistä lienee kuitenkin roomalaisten ajalta, jonka mukaan menhirit olisivat paavin kiviksi muuttamia pakanallisia sotilaita. Bretagnessa tämä myytti on kääntynyt paikalliseksi siten, että taikuri Merlin olisi muuttanut roomalaiset sotilaan kiveksi. Kukin uskokoon mitä haluaa, mutta aikamoinen näky menhirit kokonaisuudessaan ovat!
Vaikka junalla pääsi näppärästi kiertämään menhirien reitin, vilahti meiltä niin moni kivi ohi silmien, että päätimme palata autollamme reittiä takaisin ja mennä tarkastelemaan kiviä lähempää. Osa menhireistä sijaitsee aidatuilla pelloilla, osa asuinrakennusten pihassa, mutta löysimme myös kivirykelmän aitaamattomalta seudulta. Jotakin hyvää sateisessa säässä oli – muita turisteja ei juurikaan ollut ja saimme autonkin tien varteen helposti parkkiin. Carnacin virallisten turistisivujen mukaan alueelle pääsy olisi mahdollista vain lokakuusta maaliskuuhun (ilman opasta), eli voi sittenkin olla, että kenties me ja muut paikalle eksyneet turistit pääsimme vain livahtamaan auki olevista aidoista…
Tarkkaan muodostelmaan aseteltujen kivien keskellä tuntui, kuin olisi itsekin jossain elokuvassa, sillä niin uskomaton näky menhirit olivat! Samalla sitä mietti, kuka kivet on tuonut ja miten ja mistä ne tänne ovat tulleet. Ehkä joidenkin asioiden on silti parasta pysyä mysteerinä – täällä se kivettyneiden sotilaiden kohtalokaan ei olisi yhtään hassumpi vaihtoehto kivien alkuperälle!
Kaikki kivet eivät kuitenkaan sijaitse tasaisella maalla, vaan esimerkiksi kummun päällä haudan merkkinä. Mekin kävimme Kercadon hautakummussa, joka sijaitsee nykyään yksityisellä alueella. Nimellistä – ja vapaaehtoista – maksua vastaan hautaan pääsi silti tutustumaan.
Menhiriin tutustuttaessa kannattaa ottaa opaskirja mukaan, sillä ainakaan junalla tehdyn turistikierroksen aikana emme ehtineet keskittyä nappikuulokkeissa kerrottuun tarinaan kivien historiasta ja synnystä. Kivien nykytilanne sen sijaan tuli selväksi; niiden säilyvyys on yhä kiistanalainen aihe. Osa menhireistä toimii vajoina tai uunina ja uusien rakennusten ja teiden myötä menhireitä raivataan pois tieltä. Turistien määrää ja sen myötä turismin vaikutusta on jo yritetty karsia aitaamalla alueita ja kieltämällä pääsyjä alueille.
Carnacin lähistöltä löytyy leirintäalueita joka sormelle, mutta me päädyimme yöksi Quiberonin saarelle matkaparkkiin. 10 euron matkaparkissa ei ollut mitään ylimääräisiä mukavuuksia, mutta maisemat sitäkin paremmat. Parhaat merinäköalapaikat olivat tietenkin jo illansuussa menneet, mutta parinsadan metrin kävely kivikkoiselle rannalle ei paikkaa huonontanut! Quiberonissa kannattaa kokea auringonlasku, sillä karu maisema on siellä mieletön!
