Vaikka olemme kumpikin kiinnostuneita historiasta, jakaa maailmansota mielipiteemme vähän kahtia. Mikko ei välitä katsella sodan tuhon jälkiä tai eri kansallisuuksien hautaristejä, kun taas Susannaa nuo asiat kiinnostavat. Olemme jo aiemmin käyneet Normandian maihinnousun rannikolla, mutta emme vielä yhdelläkään lukuisista hautausmaista, joita Normandiasta ja Picardiesta löytyy. Pelastakaa Sotamies Ryanistakin tuttu amerikkalaisten hautausmaa Colleville-sur-Merissä osoittautui ensimmäiseksi ja toistaiseksi viimeiseksi maailmansotiin liittyväksi hautausmaaksi, jossa Ranskassa käymme.
Yhdysvaltain perustama ja ylläpitämä hautausmaa perustettiin ensin väliaikaiseksi sotilaiden viimeiseksi lepopaikaksi kesäkuussa 1944, mutta ymmärrettävistä syistä hautausmaa sai yhä suuremmat mittasuhteet ja nykyisin 70 hehtaarin alue käsittää lähes 10 000 amerikkalaisen sotilaan haudat.
Yhdysvalloilla on erityislupa hautausmaan maa-alueen omistukseen, eikä sen myöskään tarvitse maksaa maasta veroja Ranskalle. Hautausmaan alueella ja porteilla liehuvat Yhdysvaltojen liput, sillä Yhdysvallat vastaa yhä edelleen hautausmaan kaikista kuluista.
Vaikka amerikkalaisten hautausmaa houkuttelee turisteja joka puolelta maailmaa, oli siellä silti huomattavasti väkeä Atlantin toiselta puolelta – niinkuin muuallakin Normandiassa. Yhteensä kävijöitä hautausmaalla käy vuosittain noin miljoona. Jos olet Normandiassa “maihinnousuturistina”, sopii amerikkalaisten hautausmaa mainiosti etapin viimeiseksi kohteeksi.
Päivän turistikohde kaikessa mahtavuudessaan ei saanut meitä kovin hilpeiksi, mutta yöpaikkamme Omaha Beachin leirintäalueella Vierville-sur-Merissä sen sijaan sai! Emme tarkoituksella etsineet toiseen maailmansotaan liittyvää kämppäriä, mutta satuimmepa olemaan lähistöllä ja kämppäri suoraan meren rannalla, joten pitihän se käydä katsastamassa. Vaikka löysimme pitkän päivän päätteeksi perille vasta juuri ennen sulkemisaikaa, saimme loistopaikat suoraan merinäköalalla. Hauskinta oli, että respan “setänä” toimi sujuvasti alueen isännän virkaa tuurannut pikkupoika! Parinkymmenen euron yö oli joka sentin arvoinen.
Suoraan Omaha Beachin maihinnousurannan yläpuolella olevan kämppärin näköalat olivat silmiähiveleviä ja tyyni meri sai päivän tekemisistä mietteet jo rauhallisempiin tunnelmiin – vaikka keskeisellä paikalla olimmekin. Omaha Beachin leirintäalueella nimittäin näkyy sodan aikaisia merkkejä yhä vieläkin, kuten saksalaisten bunkkereita ja rippeitä heidän suojistaan.
Aamulla teimme kävelyretken rannalle, jonka jälkeen oli hyvä jatkaa matkaa muihin nähtävyyksiin. D-dayn rannat on nyt meidän osaltamme tarpeeksi koluttuja, mutta ehkä sinne vielä myöhemminkin palataan – ainakin Omaa Beachin kämppärille!