Route Napoleon – mutkaisia teitä ja upeita maisemia

Vuonna 1815 useita sotia hävittyään ja juuri kruununsa menettäneenä keisari Napoleon oli karkotettu vankilaan Elban saarelle. Strategian miehenä Napoleon ei kuitenkaan kauaa viihtynyt vankeudessa, vaan onnistui keräämään itselleen yli tuhannen miehen armeijan, jonka joukossa pakeni Elban saarelta ja kulki hevosilla pieniä, mutkaisia teitä aina Pariisiin asti. Tällä keinolla Napoleon hämäsi isoja teitä kulkevat kuninkaalliset sotilaat ja loi samalla […]

Alppien keskellä Savoijissa

Vaikka olemme Ranskaa kolunneet ristiin rastiin, Alpit ovat olleet tähän asti se punainen vaate matkoillamme. Edellisillä autoilla olisi ollut turhan riskialtista lähteä jyrkille ja mutkaisille teille, sillä edessä olisi ollut joko jarruremontti tai sileät renkaat. Nyt kun allamme oli uusi auto ja vielä uudemmat (Nokian Hakkapeliitta CR3) renkaat, uskalsimme jo suunnitella vaihtoehtoisen ajoreitin pohjoisesta Välimeren […]

Cassis – kalkkikivisiä kallioita ja turkoosia vettä

Puolen tunnin ajomatkan päästä Marseillesta sijaitsee yksi Ranskan suosituimmista turistikohteista, Cassis. Nimestään huolimatta täällä kalastajakylässä ei viljellä mustaherukkaa (josta tehty likööri on muuten burgundilainen erikoisuus!), vaan kuten arvata saattaa, viiniä. Tämä alkoholijuoma ei kuitenkaan ollut syy meidän vierailullemme, vaan kuuluisat jyrkänteet ja kalkkikiviset kalliot, kalankit. Massif des Calanques on ainutlaatuinen, 20 kilometriä pitkin rantaviivaa kulkeva vuonojen […]

Maailman parfyymipääkaupunki Grasse

Ranska on tunnettu maa ruoastaan, juomastaan ja muodistaan, mutta harvemmin tulee muistettua, että myös suurimmat meikki- ja hajuvesimerkit ovat ranskalaisia. Muutama päivä sitten koko Ranskaa kohahdutti L’Oréalin omistajan Liliane Bettencourtin kuolema, josta uutiskanavat lähettivät tauotta breaking news -lähetystä. Olihan tämä bisnesrouva maailman rikkain nainen, mutta myös merkittävä ranskalaisille monellakin tapaa. Nimettäminen yhtälailla kun ranskalaiset ovat […]

Tunnelmia Caravan 2017 – messuilta

Myöhäinen kesälomareissumme Ranskassa keskeytyi vuorokaudeksi, kun lähdimme Suomeen tutustumaan Caravan-messujen tarjontaan ja esittelemään blogiamme ja kertomaan reissuistamme Eurooppaan. Automme jäi Ranskaan parkkiin, kun lensimme Baselin lentokentältä Amsterdamin kautta Helsinkiin ja sieltä jatkoimme vuokra-autolla Lahteen. Kummatkin kentät olivat meille uusia, mutta hyvin helppokäyttöisiä, eikä lentojen vaihdonkaan kanssa ollut ongelmia. Juuri kun olimme lauantaina suuntaamassa kohti messukeskusta, […]

Gorges du Verdon – Euroopan mahtavin kanjoni

Alppeja alas kohti Provencea ajellessamme osui Verdonin kanjoni – jos nyt ei suoraan niin melkein – reitillemme. Olemme jo useammalla reissulla puhuneet sinne menosta, ja nyt uusi auto alla uskaltauduimme levollisemmin mielin lähteä taittamaan mäkistä, paikoin jyrkkää ja hyvinkin kapeaa kanjonia.       25 kilometriä pitkä Verdonin kanjoni on muodostunut aikojen saatossa Verdon-joen kaivertaessa […]

Puskaparkin kuolema – vai suuri vedätys

Puskaparkkeilu on viime päivinä noussut Suomessa kuumaksi puheenaiheeksi. Karavaanareiden somepalstoilla keskustelua on käyty siitä lähtien, kun SF-Caravan Ry:n puheenjohtaja otti kärkkäästi kantaa puskaparkkeiluun Caravan-lehden pääkirjoituksessa ja nyt asiasta kirjoitetaan jopa Iltasanomissa. Blogistamme on käynyt jo ilmi, että meille puskaparkkeilu on Suomessa lähestulkoon ainoa matkustamisen muoto, joten pakkohan meidänkin on tähän keskusteluun ottaa kantaa – näin […]

Mutkia ja mäkiä pitkin huipulle

Kauan odotettu kesälomamme toinen osa koitti viimein ja perjantai-iltana lähdimme reissuun kohti Ranskaa. Ajomatka sujui tuttuun tapaan, kun kyseessä on kiireellinen aikataulu – Kapellskäriin saavuttuamme ajoimme yhtä soittoa Luxembourgiin (tällä kertaa tosin kuskin paikkaa vaihdellen), josta parin tunnin torkkujen jälkeen jatkoimme Cemboingiin. Suunnitelmiemme mukaan olimme perillä sunnuntaiaamuna, juuri sopivasti kylän vuosittaista vide grenieriä varten!   […]

Patonkiautot osa 2

Yhteistyössä Nokian Tyres   Olemme käsitelleet jo aiemmin blogissa reissukalustoamme artikkelissa Patonkiautot. Nyt uuden auton hankinnan myötä on tullut aika tehdä myös päivitetty versio tästä artikkelista! Edellisen auton palveltua meitä uskollisesti jo miltei kaksi vuotta ja vajaan 50 tuhatta kilometriä, päätimme että on aika vaihtaa uuteen. Vanha automme ei missään nimessä ollut huono, eikä edes niin kovin […]

Caravan-messut lähestyvät, oletko valmis?

Yhteistyössä Caravan-messut   Kesä saattaa pikkuhiljaa Suomessa olla jo ohi, mutta meillä sitä on vielä jäljellä. Suuntaamme nimittäin syyskuun ensimmäinen päivä kohti satamaa ja siitä edelleen Ranskaan, jossa tulemme viettämään kolme viikkoa. Tarkempaa reittisuunnitelmaa ja -aikataulua hiotaan päivittäin, mutta tapamme mukaan elämme reissulla hetkessä ja katselemme vähän säänkin perusteella, minne etenemme. Paljon kaikkea hauskaa on […]

Länsirannikon pienet helmet – Kaskinen ja Kristiinankaupunki

Emme olekaan vielä ehtineet blogissamme mainita, että patonkiautomme päivittyi hiljattain uuteen! Vanhassa Sea Sloopissa ei mitään suurempaa vikaa ollut, mutta toisaalta emme sillä uskaltaneet alppivuoristojakaan lähteä testaamaan. Lisäksi sisätiloihin kaipasimme uudistusta, ja sitä saimmekin! Vaikka uusi automme ei mitoiltaan paljoakaan poikkea vanhasta, on sen pohjaratkaisu huomattavasti edellistä toimivampi.     Uuden retkeilyauton aktiivinen etsintä alkoi […]

Matkaparkki, puskaparkki vai leirintäalue?

Karavaanareita voidaan jakaa kahteen ryhmään; on niitä, jotka yöpyvät vain leirintäalueilla (joissa kenties omistavat kausipaikan) ja niitä, jotka vaihtavat tiuhaan tahtiin maisemaa ja yöpyvät matka- tai puskaparkeissa. Me kuuluimme ennen ensimmäiseen kategoriaan, sillä edesmenneessä Vanetessamme ei ollut keittiötä tai vessaa, joista kumpaakin tarvittiin joka päivä. Nykyään olemme pikemminkin jälkimmäisen ryhmän sakkia; autostamme löytyvät kaikki mukavuudet, joten yöpaikalla […]

Matkailuautolla Eurooppaan? Tämän verran se maksaa.

Lomaa suunniteltaessa budjetti on yleensä ensimmäinen asia, joka täytyy ottaa huomioon. Sen suuruus päättää, lähteäkkö kuukaudeksi Espanjaan vai vain viikonlopuksi lähiseudulle. Lomabudjetti on myös se, jota varten pistetään sukan varteen kuukausittain sivuun, pihistellään ulkonakäymisistä tai ylimääräisistä shoppailureissuista. Ainakin näin on meidän tapauksessamme. Rahaa ihan pelkästään matkustamiseen saa kulumaan erilaisia summia. Meidän tapauksessamme olimme matkalla pienellä […]

Viikonloppu Ahvenanmaalla

Suomen kesä on ollut tänä vuonna harvinaisen vähäluminen mutta sitäkin sateisempi, eikä juhannussää perinteiseen tapaan näyttänyt yhtään edellisiä vuosia lupaavammalta. Yritimme kovasti kytätä äkkilähtöjä pitkäksi viikonlopuksi ulkomaille, mutta ilmeisesti niin tekivät kaikki muutkin suomalaiset, sillä hinnat eivät laskeneet pilvistä alas ollenkaan. Vesisateessakaan emme kuitenkaan halunneet keskikesän juhlaa viettää, joten sääkarttoja aikamme tutkittuamme päätimme suunnata Ahvenanmaalle. […]

Karavaanailun myyttien murtamista

Kodin Kuvalehti julkaisi viikko sitten artikkelin, joka viritti ainakin sosiaalisessa mediassa keskustelua karavaanareiden joukossa. Kyseessä oli “kokeneen” matkailijan juttu niistä asioista, jotka kannattaa ottaa huomioon aloittelevana karavaanarina. Jos me olisimme aloittelijoina artikkelin lukeneet ja kaiken allekirjoittaneet, olisi automatkailumme päättynyt jo ennen kuin se olisi ehtinyt alkaakaan! Tietenkin juttu voi olla kieli poskessa kirjoitettu, mutta kaikki eivät […]