Pikavisiitti Ranskassa, osa 2

Koska Ranskassa käydessä ei koskaan voi välttyä historiallisilta nähtävyyksiltä, päätimme mekin tehdä päiväretken Cemboingin ympäristöön. Päivämme kuitenkin alkoi naapurikylän Jusseyn torilta, jonne väkeä oli jo aamutuimaan kokoontunut koleasta säästä huolimatta. Torilla myytiin sitä perusmarkkinatavaraa, johon Suomessakin törmää (eli ylihintaisia “nahka”laukkuja ja -vöitä tai parin sesongin takaisia muotivaatteita), mutta löytyi sieltä tietenkin vihanneksia, kukkia, lihaa, juustoja […]

Pikavisiitti Ranskassa, osa 1

Lahden karavaanimessujen aikaan meille sattui kummallekin muutaman päivän vapaa, joten alkoi kova pohtiminen, mitä tekisimme ja minne menisimme. Vaihtoehtoja pyöriteltiin Suomessa leiriytymisestä ulkomaan lento- ja laivamatkoihin. Emme olleet harrastaneet paljoakaan Suomessa matkailuautoilemisesta, mutta toisaalta mieli kaipasi kauemmas. Lähdimmekin messuille laukut ja auto pakattuina, kaikkeen valmiina. Lopullinen päätös syntyi sitten menomatkalla – lähtisimme pikavisiitille Ranskaan, pakoon […]